Tulosta

Veke, Iida ja Outi Suunnistusliiton valmennusryhmiin

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

 

Suunnistusliitto julkisti valmennusryhmänsä torstaina. SK:n porukasta mukana on kolme urheilijaa. Kristian Kannus ja Iida Savolainen valittiin nuorten maajoukkueeseen ja Outi Ojanen jatkaa Talenttiryhmässä.

Nuorten maajoukkueryhmä leireilee MM-kisat mielessään Tsekissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Myös Santeri Sainio kutsutaan mukaan MM-leirille. Muutaman vuoden aikana tutuksi käyneen tavan mukaan myös nuorten MM-katsastukset järjestetään relevanteissa maastoissa kisamaassa.

Talenttien leiritarjonta kattaa aikuisten maajoukkuetoiminnan. Suunnistusliiton järjestämä Barbaten leirikeskus on avoinna kaksi kuukautta ja Outi liittyy mukaan maaliskuun alussa. Ensin vuorossa on kuitenkin oma reissu Uuteen-Seelantiin, missä tarjoutui mahdollisuus myös MaailmanCupin kisojen juoksemiseen.