Tulosta

SK:n naiset sivusivat Venla-ennätystä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suunnistajien kauden kohokohta Jukolan viesti kilpailtiin viikonloppuna Jämsässä. Kangasala SK oli jälleen yksi suurimmista seuroista: Venlojen viestissä kilpaili SK:lta 11 naisjoukkuetta ja Jukolassa yhdeksän mieskuntaa.

Kangasala SK:n naiset sivusivat seuran parasta Venla-sijoitusta tulemalla maaliin sijalla 19. Aiemmat 19. sijat ovat vuosilta 1999 ja 2000. Joukkueessa juoksivat Outi Ojanen, Maija Ojanen, Laura Palm ja Iveta Duchova.

Ojanen aloitti viestin varmasti tulemalla vaihtoon sijalla 20. Varanaisena joukkueeseen noussut pikkusisko Ojanen onnistui erinomaisesti, eikä jäänyt kärkeen kuin puolitoista minuuttia lisää.

- Kuulin perjantaina nousevani ykkösjoukkueeseen ja olin vähän kauhuissani. Suunnistus alkoi kuitenkin mukavasti ja juoksu kulki. Ainoastaan lopussa tullut pieni virhe jäi harmittamaan, kertoi ykkösjoukkueessa debytoinut Ojanen.

Kolmannella osuudella Laura Palm jatkoi kauden tasaisia suorituksiaan ja antoi ankkurilla kartan 26.:na. Tsekin maajoukkuenainen ei vielä kevään Tiomilassa näyttänyt parasta osaamista, mutta nyt oli vauhti kohdallaan. Sijoitus nousi kovatasoisella osuudella seitsemän pykälää. Osuusajoissa Duchova oli 11. nopein.

Miehet tasaisia

Miesten joukkueenkin tavoite oli 20 parhaan joukossa, mutta kesäyön tunteina pidettiin sellaista vauhtia, etteivät kangasalalaisten perussuoritukset yksinkertaisesti riittäneet.

Kristo Heinmann tuli aloituksesta kovassa letkassa vain minuutin ensimmäisenä vaihtaneen jälkeen. Toisella osuudella Santeri Sainio juoksi myös ongelmitta. Letka venyi tavalliseen tapaan, mutta tänä vuonna mukana pysyi normaalia enemmän joukkueita. Tiheikköiset mäetkään eivät hajottaneet porukkaa.

Kolmannen eli pisimmän yöosuuden juossut Petteri Laitinen oli viestin jälkeen sekavissa tunnelmissa.

- Juoksimme hyvin, ilman suuria virheitä, mutta silti se ei riittänyt tavoitesijoille. Vähän tyhjä olo jäi.

Laitisen jälkeen seuraavat osuudet hoitelivat Kristian Kannus, Samu Lehtola ja Sören Lösch. Ankkuri Kenny Kivikas toi viestin maaliin sijalla 31.