Tulosta

Mikko Ahola koululaissuunnistusten tuplamestari

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Koululiikuntaliiton järjestämät mestaruuskilpailut ovat kauden kohokohta ja päätavoite alle 15-vuotiaille suunnistajille, jotka eivät vielä pääse mukaan virallisiin SM-kilpailuihin. Tänä vuonna isot suunnistuskarkelot järjestettiin Heinolassa.

Kangasalan koululaisista viikonlopun iloisin poika lienee ollut 14-vuotias Mikko Ahola, joka sai ripustaa kaulaansa kultamitalin sekä henkilökohtaisen että viestikilpailun jälkeen. Aiemmin Mikko oli ollut koululaisten mestaruuskilpailuissa kymmenen joukossa, mutta ei kuitenkaan mitalikorokkeilla.

Perjantain henkilökohtaisella matkalla Mikko oli nopein 3,6 kilometrin radalla. Pelkästään 14-vuotiaiden sarjassa kilpaili 85 poikaa.

-Tavoitteet olivat kyllä korkealla, mutta tietysti voitto on aina pieni yllätys. Ei tullut kuin ihan pieni virhe, vaikka rastipisteet olivat ihan vaativia. Kesäloman jälkeen kunto on tuntunut olevan hyvä, Mikko kertoi.

Hän ei ole miettinyt tarkemmin tulevaisuuden tavoitteita. Syyskuussa on mahdollisuus päästä kokeilemaan vanhempien vauhtia SM-kisojen keskimatkalle ja viestiin, joihin 14-vuotiaidenkin on tänä vuonna lupa osallistua.

Kangasalalaiset saivat värisuoran täyteen, kun Fanny Kukonlehto saavutti hopeaa 10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ja Topias Ahola oli kolmas 11-vuotiaissa pojissa.

Viestivoitto Kangasalle

Lauantain viestissä kolmen hengen joukkueissa oli oltava vähintään yksi tyttö. Mikko Ahola, Vilma Annala ja Erik Ahola voittivat sarjansa minuutin erolla Pirkkalaan. Perjantain mestari Mikko Ahola tuli aloituksesta kuudentena, mutta erot kärjessä olivat pieniä.

-Aika yksin jouduin suunnistamaan ja yksi reitinvalintavirhe tuli, Mikko kommentoi päivän juoksuaan.

Vilma Annala ojensi viidentenä kartan Erik Aholalle, joka onnistui pitämään hermonsa kurissa ankkuriosuudella ja sai tuuletella joukkueensa kanssa loppusuoralla.

-Ankkuriosuus oli kyllä jännittävä ja Erik juoksi tosi hyvin! iloitsi Mikko Ahola kaksi kultamitalia taskussa.

Nuoremmissa Kangasala oli kahdessa sarjassa vain 15 sekunnin päässä mitalista, kun A- ja E-sarjojen joukkueet sijoittuivat neljänsiksi. A-sarjassa viestiä veivät Kimmo Kontio, Hilda Kukonlehto ja Eerik Nurminen ja E-sarjassa Ville Väliharju, Fanny Kukonlehto ja Topias Ahola.