Tulosta

Isabelle Feer tähtää huipulle

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Jämillä kilpailtiin viikonloppuna suunnistusmaratonilla, mikä naisten sarjassa tarkoitti 15,2 kilometrin rataa. Yhteislähtökilpailun voittajaksi selviytyi Kangasala SK:n 20-vuotias Isabelle Feer. Ensi vuonna aikuisten sarjaan virallisesti siirtyvä sveitsiläisjuniori on harjoitellut Suomessa elokuun alusta asti.


On hyvin tavallista, että Manner-Euroopan suunnistajat edustavat pohjoismaisia suunnistusseuroja, koska Suomesta, Ruotsista ja Norjasta löytyvät vaativimmat suunnistusmaastot ja kovimmat viestijoukkueet. Isabelle on asunut kangasalalaisissa perheissä ja Suomi-jakson tavoitteena on ollut tietenkin suunnistustekniikan harjoittaminen. Sveitsissä suunnistus on teknisesti yksinkertaisempaa ja juoksuvoiman merkitys korostuu.
-Olen suunnistanut noin kolme kertaa viikossa ja olen hyvin tyytyväinen harjoitusjaksooni, Isabelle kertoo. SM-kilpailuissa hän sijoittui 20-vuotiaiden tyttöjen sarjassa pitkällä matkalla neljänneksi ja keskimatkalla seitsemänneksi. ”Isa” on tyytyväinen sijoituksiinsa, koska hän ei ollut kilpailuiden aikaan vielä päässyt paljonkaan harjoittelemaan samantyyppisissä, hyvin vaativissa maastoissa.

 

Isabelle Feer

-Ensi vuonna tavoitteeni on päästä edustamaan Sveitsiä maailman cupissa. MM-kisat ovat ehkä vielä liian kova tavoite, mutta ehkä sitten vuoden 2013 Suomen kisoihin!
Isabelle valitsi SK:n, koska Kangasalta löytyy monia samanikäisiä kehityskykyisiä tyttöjä viestijoukkueeseen. Hän on saanut paljon uusia kavereita ja ehtinyt opiskella suomeakin Ahjola-opiston kurssilla. ”Isan” puhe on hauskankuuloista, kun joka toinen sana on englantia ja joka toinen suomea.
-Olen oppinut myös neulomaan villasukan ja lapaset. Se on hyvää ja rentouttavaa ajanvietettä kisareissuilla ja leireillä, Isa kertoo.
Viikon päästä edessä on paluu Sveitsiin, mutta Isa toivoo voivansa palata jo pian.
-Kilpailen myös hiihtosuunnistuksessa, joten aion osallistua SK:laisten hiihtoleirille Ylläksellä joulukuun alussa. Olisi mukava jäädä taas silloin muutamaksi viikoksi Suomeen. Mutta ainakin tulen taas keväällä harjoittelemaan suunnistusta, Isa hymyilee.
-Saunaa tulee ikävä, olen saunonut melkein joka päivä!

Julkaistu Kangasalan Sanomissa 29.10.2010

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila