Tulosta

Outi Ojanen ja Kristian Kannus suunnistivat huippusuoritukset SM-sprintissä

Kirjoittanut Timo on . Posted in Kilpailut

Sprinttisuunnistuksen Suomen mestaruudet ratkaistiin viime sunnuntaina Piikkiössä. Kangasala SK:n Outi Ojanen jatkoi kevään hyviä suorituksiaan naisten pääsarjassa. Outin sijoitus kilpailussa oli jaettu kuudes tila. Kilpailu oli myös suunnistuksen huippuliigan toinen osakilpailu. Outi oli palannut torstaina Ranskasta MM-kilpailuihin valmistavalta leiriltä. Ranskassa maasto oli ollut kivikkoista ja raskasta, joten aamupäivän karsinta sujui vielä paikkoja avatessa. Sijoituksena karsinnassa oli kuitenkin oman sarjan toinen sija ja hyvä lähtöpaikka kilpailun loppupäässä. Finaalissa Outi ei vauhtia säästellyt ja niinpä puolimatkan väliajoissa sijoitus oli fanijoukon iloksi toinen. Lopun raskaat nousut verottivat voimia, mutta tiukassa sekuntitaistelussa tuli siitä huolimatta muutama arvokas päänahka kovien sprinttinaisten joukosta. Voiton vei maajoukkuesuunnistaja Anni-Maija Fincke.

Weke-ja-OutiKilpailun jälkeen Outi kertoi odottavansa kutsua suunnistuksen Nordic O-Tourille, jonka kolme osakilpailua kilpaillaan kesäkuun aikana Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Siellä olisi luvassa kansainvälistä kokemusta lisää. Päätähtäin on kuitenkin vasta heinäkuussa vuoden 2013 MM-maastojen esikisoissa Kainuussa eli Euro Meeting kilpailussa, johon Suomi lähettää alle 25-vuotiaat tulevaisuuden toivonsa kisaamaan muiden maiden joukkueiden kanssa. Suomen joukkue valitaan lähipäivinä.

Kristian Kannus voitti H18-sarjan.

Nuorten sarjoissa kilpailu oli Suomen mestaruuskilpailun lisäksi myös katsastuskilpailu nuorten EM- ja MM-kilpailuihin. Kristian Kannus oli H18-sarjassa ylivoimainen kukistaen Helsingin Suunnistajien Luukas Valtosen peräti 34 sekunnilla. Nuorten MM-katsastuksen vuoksi myös H20 sarjalla oli sama rata. Vanhemmista pojista ainoastaan Vaajakosken Terän Toni Saari pystyi kukistamaan Kristianin yhdeksällä sekunnilla. Suoritus on vahva näyttö sekä EM- että MM-kisoja ajatellen.

Kilpailun jälkeen Kristian kertoi voittonsa perustuneen yksinkertaiseen, mutta toimivaan ”Full speed – No mistakes” taktiikkaan. Kevään aikana Kristianilla on ollut jaloissa pientä ”penikkavaivaa” , mutta kovassa vauhdissa ne eivät onneksi ole miestä vaivanneet.

Ensi viikonloppuna Kristian suuntaa lentokoneen nokan kohti Puolaa. Siellä järjestetään alle 20-vuotiaiden MM-kisojen katsastukset. Sunnuntaina on vuorossa pitkämatka, jonka tulokset ovat näyttöjä myös alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuihin. EM-kisavalinta lienee kuitenkin se todennäköisin mahdollisuus, koska 16-vuotias kuulemma ehtii MM-kisoihin sitten vielä myöhemminkin. Tärkeä tavoite on myös maailman suurin ja kovatasoisin rastiviikko Ruotsissa heinäkuun lopulla.

Lisäksi mitaleja ja plaketti

Iida Savolainen oli D18-sarjassa kymmenes. Jännittävien vaiheiden jälkeen viimeinen plakettisija oli Iidalle lopulta mukava yllätys. D40-sarjassa Jaana Pietilä-Annala pokkasi hopeaa ja Sirra Toivonen pronssia. Palkintojen jaon jälkeen palasimme autolle ja totesimme kisapäivän olleen pitkä. Aamun lähdöstä Kangasalta oli vierähtänyt tasan kaksitoista tuntia.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila