Tulosta

Pyöräsuunnistuksen pariviestin SM-kultaa

Kirjoittanut KSK on . Posted in Kilpailut

Niina Papinsaari

Niina Papinsaari

Papinsaaren tytöt Heini ja Niina lähtivät puolustamaan viimevuotista voittoa pyöräsuunnistuksen pariviestin SM kisaan D20 sarjassa.

Kisat  oli Karijoen Paarmaninvuorella ja kilpailukeskus oli vuoren päällä, josta avautui hieno pohjalainen maisema. Viestissä on neljä osuutta, jolloin kummallekkin kilpailijalle tulee kaksi osuutta suunnistettavaksi. Viestin aloitti Niina ja huolimatta yhdestä isosta virheestä , saapui hän vaihtoon toisena, noin 2 min johtavaa Jalasjärveä perässä.

 

Heini Papinsaari

Heini Papinsaari

Toisella osuudella Heini nosti joukkueen kärkeen, kolmen minutin virheestä huolimatta. Kolmannelle osuudelle Niina lähti kahden minuutin johdossa, jonka kuitenkin Lapuan Virkiä otti kiinni ja vaihtoi kärjessä. Viimeisessä mäessä Niina joutui myös huoltamaan pyörää, kun ketjut lähtivät paikoiltaan. Heini lähti ankkuriosuudelle kahden minuutin takaaajo asemasta ja ohittikin johtaneen Lapuan tytön.  Maalissa eroa oli reilu minuuttti, joten helpolla ei tämänvuotinen voitto tullut. Kumpikin tytöistä sanoi kilpailun olleen erittäin raskas, johtuen maaston suurista korkeuseroista. Tyttöjen mielestä pyöräsuunnistus on mukavaa vaihtelua ja käy

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila