Tulosta

Lauri 13 s päässä plaketista

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

-Jos sitä 25 joukkoon pääsis, sanoi Lauri vielä torstaina tavoitteekseen SM-erikoispitkille. Ja kyllähän Lartsa pääsikin, ihan kirkkaasti, sijoitus 11. Viimeinen plaketti jäi harmittavasti vain 13 sekunnin päähän.

En tiennyt että siinä kymppisijasta kamppaillaan, mutta kyllä kaveri oli fyysisesti sen verran vahvempi lopussa, etten olisi pystynyt vastaamaan loppukiriin, vaikka olisin tiennytkin.

Laurilla oli fyysisesti ei nyt mikään kulkupäivä, mutta perushyvä vahva olo kuitenkin, eikä erikoispitkillä vaanivaa hyytymistä tullut ollenkaan. Geelit oli taskussa ja juomapisteitä oli riittävästi järjestäjien puolesta. Suunnistusteknillisestikin meni erittäin hyvin, vaikka tyhjien peitteisten rinteiden rastit jännittivät etukäteen. Kartta oli erittäin selkeälukuinen ja sopi omaan suunnistusajatteluun.

Ratamestarin hajonnat purivat tehokkaasti ja monin paikoin ei muita näkynyt missään. Ennen pitkää tieväliä oli pientä letkantynkää kasautumassa, mutta se hajosi sen sileän tien ja välin lopussa oli enää Jäppinen siitä sakista mukana. Suurempia virheitä ei tullut koko matkalla, joten tyytyväinen saa olla.

Mikko Sipilä tuli maaliin seitsemän minuuttia Sorsan jälkeen sijalla 17., kelpo suoritus myös Mikolta!

Junnuissa H18-sarjassa Veke johti ensimmäisellä ja Sane toisella väliaikapaikalla, mutta mitalit jaetaan vasta maalissa... Ja sinne Sane saapui seitsemäntenä ja Veke yhdeksäntenä. Eroa HS:lle kaksoisvoiton vieneisiin poikiin tuli reilut kolme ja puoli minuuttia.

H20-sarjan ennakkosuosikki TikkiTiainen joutui jäämään pois viime päivien ongelmien vuoksi.

Sokerina pohjalla kerrotaan veteraanien kuitenkin huolehtineen mitalejakin mukaan: saaliina kolme hopeaa. H35-sarjassa etukäteen innolla mahtavan maaston väliaikalähtöä odottanut Petteri oli ylivoimainen kakkonen, pronssimitalisti jäi seitsemän minuuttia. Edellä oli vain kymmenen minuuttia nopeammin juossut voittaja, mutta se olikin Jani Lakanen. Petteriä vaivasi liian harvakseltaan suoritettu juomatarjoilu: kroppa meinasi kuivua mukavan lämpimässä kevätsäässä.

D40-sarjassa Jaana oli toinen, kuusi minuuttia Sari Saarijärveä hitaampana. Kunnioitettava suoritus turvonneella nilkalla! H80-sarjassa ikinuori SM-kisojen kestomitalisti Mauri Rantala otti myös hopeaa.

Onnea hyvistä suorituksista!

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila