Tulosta

Oravatonnin voitto Kangasalle

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Aurinkoisena sunnuntaina Nousiaisten upeissa kalliomaastoissa käytiin perinteinen suunnistusseurojen välinen Oravatonni kilpailu. Arvostettua kilpailua, jossa 10-16 -vuotiaat kisaavat paremmuudestaan, on käyty vuodesta 1986. Tänä vuonna kilpailu oli poikkeuksellisen jännä ja lopulta äärimmäisen tiukan kamppailun voiton vei Kangasala SK:n nuoret vain pisteen erolla rakkaaseen kumppaniin Tampereen Pyrintöön. Voitto oli erityisen maukas koska monet pitivät Pyrintöä ja Helsingin Suunnistajia ennakkosuosikkeina. Voitto oli Kangasalan historian kuudes, mutta SK:lle peräti neljäs seitsemään viimeiseen vuoteen. Viimeksi yhtä tiukka vääntö käytiin 2006 kun SK silloinkin nappasi voiton pisteen erolla Pyrintöön.

Liki 50 Kangasalan nuorta lähti tavoittelemaan pisteitä joita kovatasoisessa kilpailussa sai vain onnistuneilla suorituksilla. Vanhimmatkin 15 ja 16 sarjan nuoret olivat hienosti mukana koulujen koeviikosta huolimatta.  Kilpailun kuluessa johtopaikka vaihtui usein ja hiljalleen kävi selväksi, että kisasta muodostuu erittäin tiukka ja jossittelun paikka tulee monellekin seuralle. Suunnistukselle tyypillisesti SK:n nuorillekin tuli virheitä, mutta kaverit paikkasivat upeasti ja pisteitä tuli tasaisesti lähes kaikista sarjoista. Kangasalaisten vahvuus olikin rintaman leveys. Niin konkarit kuin kokemattomatkin saivat hienoja onnistumisia. Kun lopputulokset viimein kuulutettiin repesi riemu Kangasalan leirissä ja siniset värit ryntäsivät palkintopallille. Voitto kahden vuoden tauon jälkeen maistui makealta. Voitosta saatava stipendi käytetään Kangasalan mainioiden lasten ja nuorten omaan toimintaan. Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä paljon hyviä alle 10 -vuotiaita suunnistajia nousee täyttämään isompien suunnistuskenkiä.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila