Tulosta

Bonanzaa Barbatessa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Tänä vuonna SK:n etelän leirin paikaksi oli positiivisten kokemusten perusteella valikoitunut Espanjan anrinkorannikolla sijaitseva Barbaten kaupunki. Leirillä oli mukana edustuksen ja sm-ryhmän suunnistajia yhteensä 19.

Heti leirin alussa käytiin kolmipäiväiset Andalucia O-meeting – kilpailut (köyhän miehen POM), joihin sisältyi suurin piirtein kaikki mahdolliset ja mahdottomat suunnistusmatkat: ensimmäisenä päivänä keskimatka ja iltasprintti, toisena pitkä matka ja kolmantena urakan päätti beach-o keskimatka. Kisat menivät jokaiselta luultavasti juuri niin hyvin kuin ensimmäiset kisat talven jälkeen voivat mennä, eli virheiltä ei vältytty.

Kisojen jälkeen tiistaina pidettiin kevyempi päivä, jolloin suoritimme vierailun apinoiden paratiisiin Gibraltarille. Toki kävimme vielä illalla katsastamassa paikallisten mukaan yhden Etelä-Espanjan kauneimmista hiekkarannoista kevyen suunnistelun muodossa.

Kevyen/kevyiden päivien jälkeen huolellisesti suunniteltu harjoittelu pyörähti käyntiin koko raastavuudessaan. Käytännössä päiväohjelma näytti jotenkuten tältä: aamulenkki, aamupala, kova suunnistus, kahden ruokalajin lounas, päiväkahvit ja mahdollinen rantavierailu, kevyt harjoitus, päivällinen, korttirinki. Tästä rungosta sai jokainen sitten poimia itselleen sopivat aktiviteetit. Toisinaan kevyt harjoitus oli aamulla ja illalla työnnettiin yösuunnistusta. Täysillä.

Ensimmäisen viikon aikana käytiin myös heikon tason johdosta arvonsa menettänyt leirikisa kaksiosaisena: ensimmäisenä päivänä yhteislähtö hajonnoin ja seuraavana iltana yösuunnistus takaa-ajona yhteislähdön aikojen perusteella. Tuloksista sen verran, että kärjen osalta tasaisen yhteislähdön voitti Kristo, joka hölkkäili radan läpi ja niin ikään haasteellisesta takaa-ajosta ensimmäisenä maaliin selvisi Sane. Naisten sarjassa Iida jätti muut taakseen yhteislähdössä.

Sunnuntaina viikon leireilyn jälkeen suurin osa porukasta suuntasi kotia kohti, mutta viiden hengen porukka jäi vielä nauttimaan etelän lämmöstä ja hedelmistä. Suurin piirtein tähän aikaan myös jäljellä olevan ryhmän puhekieli vaihtui lopullisesti englantiin ja sittenkin järkevät lauseet alkoivat olla yhtä harvassa kuin avoimet ravintolat Barbatessa siestan aikaan.

Toisella viikolla kovina harjoituksina vedettiin pitkää yöreeniä (12.9km), sprinttiä sekä viimeisenä päivänä ylivauhtisia suunnistusvetoja 15 sekunnin lähtövälillä. Viimeistään tässä reenissä jokainen vielä pelissä mukana oleva pystyi todella tuntemaan kuinka se pelikaani imeytyy turbiiniin tehden etenemisestä melko hapokasta. Leirin loppu onneksi pelasti viisikkomme uhkaavalta montulta, ja pystyimme palaamaan kotiin ilman lisähappea tai pyörätuoleja.

Tarkemmat tilitykset jokaisen omista kokemuksista löytyy hpk:n puolelta. Kiitos kaikille todella mukavasta leiristä ja ensi keväänä uudestaan!

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila