Tulosta

Pikkulintujen viserrystä

Kirjoittanut petteri on . Posted in SK NEWS artikkelit

Aamuisin on pakkasta 20 astetta, mutta silti iltapäivän aurinko sulattelee jo tienvarsia. Kevät sieltä vääjäämättä hiipii! Myös linnut ovat heränneet visertelemään iloisesti.

Pikkulinnut twiittaavat seuraavanlaisia kuulumisia edustusryhmän osalta:
Talven mittaan edustusryhmän porukka on kokoontunut leireille Jämsään, Vierumäelle, Jämille ja pari kertaa kotioloihin Kangasalan/Tampereen suunnalle. Viime viikonlopun kotileirin Pyynikin testijuoksussa ainakin Jere, Sane ja Heini juoksivat omat ennätyksensä!
Seuraavat leiritykset suoritetaan lämpimämmissä oloissa ja pääsiäisen aikaan isompi joukko suuntaa Espanjaan ja JWOC iskuryhmä Tsekkeihin. Sane ja Weke kävivät jo kertaalleen lämmittelemässä Espanjassa ja siellä Weke kävi pudotussprintissä nylkemässä Suomen maajoukkuemiehiä ja hallitsevaa maailmanmestaria. Thierry ehti vielä edelle.

Aurinkoisia treenikelejä ja suunnistusnälkää!

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila