Tulosta

Junioritytöt FinnSpring-rastien valopilkkuja

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

 

Kevätklasikko FinnSpring keräsi viikonlopuksi reilut 2600 suunnistajaa Sauvon kalliomaastoihin. Kangasalalaisittain ilonaiheita tarjosivat junioritytöt.

Lauantaina kilpailtiin pitkän matkan henkilökohtainen kilpailu. D18E-sarjassa Netta Rajamäki oli hienosti toinen, vain 20 sekuntia voittajasta jääneenä. Tsekissä leirillä jo muutaman kilpailun tänä keväänä juossut Netta ei turhia jännittänyt.

-Aloitin ehkä vähän liian kovaa, kun lopussa alkoivat jo voimat loppua. Ei tullut isoja virheitä, joitakin pieniä vain, kertoo pitkillä matkoilla viihtyvät Netta. Kevään päätavoite on toukokuun SM-erikoispitkillä.

Nuoremmista tytöistä siskokset Hilda (D13) ja Fanny (D10) Kukonlehto voittivat sarjansa suorastaan ylivoimaisesti. 12-vuotiaiden tyttöjen tukireitillä Hanna Ahola oli kolmas.

 

Pääsarjoissa kilpailtiin raskailla radoilla osana televisioitavaa Huippuliigaa. Naisten eliittisarjassa huonoa kulkua valitellut Outi Ojanen oli 15.

Eliittisarjojen takana A-sarjoissa oli miehissä niin paljon osanottajia, että sarja jaettiin kolmeen osaan. A3-sarjassa Kangasala SK:n miehet Petteri Laitinen, Kenny Kivikas ja Kristo Heinmann nappasivat sijat 2., 4. ja 5., sekä suurviestin luottoaloittaja Jere Ahonen sijan 7. Miesten suoritukset lupaavat hyvää ensi viikonlopun "ruotsalais-Jukolaa" Tiomilaa varten.

 

Sunnuntain viestissä edellä mainittujen miesten nelikko oli 12. Naisten joukkueessa pirteää kevätkuntoa väläytellyt Laura Palm antoi viestille hyvän alun. Ojanen ja Isabelle Feer jatkoivat seitsemännelle sijalle.

Ensi viikonlopun Tiomilasta erityisesti naisten puolelta saatetaan odottaa sijoitusta 20:n parhaan joukkoon, kun kaikki huippusuunnistajat kokoontuvat Tukholman kylkeen nauttimaan suurviestin tunnelmasta.

 

Sepolta jälleen kuvia Kuvagalleriassa!

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila