Tulosta

SM-erikoispitkiltä saldona väsisuora+

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suunnistuksen erikoispitkän suomenmestaruuksista kamppailtiin tällä kertaa Kortesjärvellä Pohjanmaalla. Raskaspohjaisessa maastossa mitaleille jaksoi neljä Kangasala SK:n suunnistajaa.

Juniorisarjoissa kilpailtiin ensi kertaa viidessä ikäluokassa, niin että 15-18-vuotiaille on kullekin ikäryhmälle omat sarjansa ja 19-20-vuotiaille yksi sarja. Juniori- ja pääsarjoissa erikoispitkät käydään yhteislähtönä, veteraaneissa taas normaalilla väliaikalähdöllä.

Kovassa kevätkunnossa ollut Kristian Kannus otti hopeaa 18-vuotiaissa pojissa. Teemu Ternola täydensi hyvin kuudennella sijallaan.

Voitto karkasi Kannukselta jo ensimmäisellä rastilla.

-Menin väärälle hajonnalle ja siinä meni aikaa 3-4 minuuttia. Sen jälkeen olikin sitten juostava yksin. Virheitä ei enää tullut, kertoi Kannus.

Ensimmäistä kertaa ikänsä puolesta SM-karkeloihin päässyt Eevert Toivonen aloitti SM-kisauransa pronssimitalilla.

-Pari ihan pientä virhettä tuli, mutta tyytyväinen olen suoritukseen. 11 kilometrin matka ei tuntunut mitenkään ylipitkältä, hyvin jaksoin loppuun asti, kertoi Eevert, joka ei myöntänyt ensimmäisen SM-startin tuoneen lisäjännitystä kilpailuaamuun.

Kultaiset mitalit värisuoraan toivat Mauri Rantala sarjassa H80 ja Jaana Pietilä-Annala sarjassa D40. Pietilä-Annalalle mitali oli jo kauden toinen SM-kisoista, kun edellisen viikonlopun sprintistä tuli pronssia.

SM-kilpailukausi jatkuu jo sunnuntaina 3.6., jolloin juniorit ja pääsarjalaiset taistelevat mitaleista sprintissä Tampereen Hervannassa.

Tulosta

Tällä viikolla liekeissä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Euroopan mestaruuskilpailuissa

MA: Keskimatkan karsinta (Isa, Kristo, Sören). Naisissa GPS-seuranta.

TI: Pitkän matkan karinta (Outi, Isa, Kristo, Kenny, Sören). Miehissä GPS-seuranta.

KE: Sprintin karsinta (Outi, Kenny)

(Jokaisessa karsinnassa kolme erää, joista kustakin aina 17 parasta finaaliin.)

TO: Keskimatkan finaali. Ruotsin telkka netissä ja GPS

PE: Pitkän matkan finaali. GPS

LA: Sprintin finaali. Ruotsin telkka

SU: Viesti. Ruotsin telkka

On siinä penkkiurheilijalle hommaa! Ei voi kun toivottaa tsemppiä täältä Ruottin idyllimaisemista. Meiän ei tarvii sentään joka päivä juosta. T: SK:n maajoukkue

Kisaseurannat tästä

Tulosta

Tiomila 2012 Kvarn

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Tiomila-reissu tehty ja tuloksena mukavia onnistumisia, eikä yhtään katastroofia. Tasaisilla viestijoukkueilla saavutettiin tänä vuonna seuraavat sijat:

Miehet 31., kakkonen 134.

Naiset 37, kakkonen 124.

Nuoret 58.

Huollosta vastasi rautaisella kokemuksella J. Kemppi apunaan M. Ternola. Huoltajien telakalla poteva Timo kirjasi viikonlopun kohokohdat ja lähetti erityisonnittelut

Outille 2. osuuden tykityksestä

Jerelle loistavasta aloituksesta

Wekelle 2. osuuden hallitusta suorituksesta kovassa paikassa

Sörenille taktiikan mukaisesta långasta

Kennylle uskomattoman hienosta suorituksesta, jossa tossu laulaa ilosanomaa, mutta pää pysyy silti mukana kristallin kirkkaana

 

Herr Sören taitaa suunnistuksen lisäksi valokuvauspuolen.

Tuloksiin tästä.

Tulosta

Viisi SK:laista EM-kisoihin

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

SK:n EM-kisajoukkue koostuu toukokuun Ruotsin EM-kisoissa viidestä urheilijasta, jotka edustavat neljää kansallisuutta. Miehissä kilpailevat Kristo Heinmann, Kenny Kivikas ja Sören Lösch ja naisissa uriensa ensimmäiset aikuisten arvokisastartit tekevät Outi Ojanen ja Isabelle Feer.

Kisojen ohjelma näyttää tältä ja SK:laisia on mukana joka matkalla:

14.5. Keskimatkan karsinta
15.5. Pitkän matkan karsinta
16.5. Sprintin karsinta
17.5. Keskimatkan finaali
18.5. Pitkän matkan finaali
19.5. Sprintin finaali
20.5. Viesti

Kisasivut

Tulosta

FinnSpring ennakoi SK:lle pirteää kesää

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK:n suunnistajat osoittivat pirteää kevätkuntoa klassikkokilpailu FinnSpringissä Sipoossa.

Lauantain henkilökohtaisessa kilpailussa juostiin pitkät matkat. Maastossa oli paikoin lunta ja suonotkot olivat märkiä ja kylmiä.

Aikuisten eliittisarjoissa jatkettiin toukokuun EM-kilpailuihin katsastamista. Outi Ojanen antoi jälleen näytön suoritusvarmuudesta ja mukavasta kevätkunnosta sijoittumalla viidenneksi. Aikaerot kasvoivat raskaassa kilpailussa suuriksi ja voittaja Minna Kauppiin eroa kertyi yli seitsemän minuuttia.

-Heti ensimmäiselle rastille tein kahden minuutin virheen. Se ei onneksi jäänyt kummittelemaan ja suoritus sujui muuten varsin hyvin. Olen tyytyväinen, että jaksoin hyvin pitkän kisan loppuun asti, Ojanen kertoo.

Mieskilpailijoita on suurissa kevätkisoissa niin paljon, että heidät jaetaan useammaksi sarjaksi, jottei kilpailun tasaväkisyys kärsi maastoon tulevista urista.

Sarjassa H21A1 Kangasala SK:n miehet olivat vahvasti esillä: konkari Petteri Laitinen otti voiton, kevytaskelinen Jere Ahonen oli kolmas ja SK:n virolaisvahvistus Kenny Kivikas kahdeksas.

Miehet viestikunnossa

Sunnuntaina kisailtiin viestit: miesten sarjassa oli neljä osuutta ja muissa sarjoissa kolme. Miesten ykkösjoukkueen aloittaja Jere Ahonen ei ollut tyytyväinen päivän juoksuvireeseensä, teki pieniä virheitä ja saapui vaihtoon viisi minuuttia nopeimmasta.

Toisella osuudella Kenny Kivikas suunnisti varmasti ja nosti sijoitusta 22 pykälää sijalle yhdeksän. Takaa-ajotilanteissa loistava Petteri Laitinen juoksi jälleen hyvin ja tuli vaihtoon neljäntenä, ero kärkeen pysyi samana seitsemässä minuutissa.

Ankkuri Sören Lösch pääsi matkaan kovassa maajoukkuetasoisessa seurassa. Vaikka saksalainen Lösch ei ole tänä keväänä ehtinyt pohjoismaisissa maastoissa suunnistustekniikkaa harjoitella, tulivat rastit eteen sujuvasti. Maaliin SK tuli sijalla kuusi ja pääsi pokkaamaan viimeisen palkintosijan.

Kilpailu käytiin aivan tulevan Jukolan maaston viereisellä kartalla, joten suunnistuskesän kohokohtaan valmistautuminen näyttää olevan Kangasalan miehillä hyvässä kuosissa.

Juniorijoukko vauhdissa

Viikonloppuna mukana oli myös iso joukko Kangasalan junioreita kilpailemassa koko Suomen alueelta tulleiden lasten ja nuorten kanssa. Parhaiten suoriuivat toiseksi sijoittunut Vilma Annala (D14) ja kolmanneksi suunnistanut Mikko Ahola (H13). Lisäksi SK:laiset saavuttivat useita sijoituksia kuuden parhaan joukkoon.

Sunnuntain viestissä HD12-sarjan joukkue juoksi koko viestin ajan kolmen parhaan joukossa ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Joukkueessa suunnistivat Eerik Nurminen, Kimmo Kontio ja Hilda Kukonlehto.

Joukkue Kaarina Nurminen, Fanny Kukonlehto ja Topias Ahola sijoittui HD10-12-sarjassa neljänneksi.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila