Tulosta

Topille SM-kultaa pitkissä kalsareissa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Julkaistu Kangasalan Sanomissa 4.10.2011

Suunnistajien SM-kisaputki päättyi viikonloppuna yösuunnistuksen mestaruuskilpailulla. Olosuhteet olibat koleat, sillä alkuyöllä lämpötila laski lähelle nollaa. Kangasalalaismenestyksestä huolehti jälleen Topias Tiainen, joka voitti 20-vuotiaiden sarjan. Toiseksi tullut Helsingin Suunnistajien Einari Heinaro jäi kahdeksalla kilometrillä vain 20 sekuntia ja pronssimitalisti minuutin.

-Tein viisi minuuttia virheitä, joten suoritukseen ei voi olla tyytyväinen. Olen kuitenkin oppinut, ettei virheiden jälkeen saa luovuttaa, vaan pitää taistella loppuun asti, Tiainen analysoi.

Taisteluasenne oli ratkaiseva, sillä myös muut kärkinimet tekivät vaativassa kisassa virheitä. Fyysisen kapasiteetin Tiainen tiesi riittävän työmiesmaastossa. Keskittymistä ei häirinnyt sekään, että ennen kisaa Tiainen huomasi jättäneensä varusteita kotiin ja joutui juoksemaan kisan pitkissä kalsareissa.

Sastamalan Mouhijärvellä pidetun kilpailun maastoa kritisoitiin karmeaksi risukoksi ja huonoksi valinnaksi SM-tason kilpailulle. Tiainen ei yhtynyt valituksiin.

-Ihan tavallista hämäläistä talousmetsää oli. Jos joka kilpailussa olisi priimaluokan maastoa, niin pianhan ne loppuisivat kesken. Minusta on mukavaa, että kilpaillaan paljon mahdollisimman erilaisissa maastoissa, Tiainen kommentoi.

Tulosta

Öiden seikkailijat vauhdissa Seikkailujen yössä

Kirjoittanut Iina on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK järjesti perinteisen nuorten yösuunnistuskisan Kyötikkälän urheilukeskuksessa perjantaina 30.9.2011 jo 12. kertaa. Seikkailijat saivat kunnolla tuntumaa yösuunnistuksesta, kun Kyötikkälän urheilukeskuksen pururadan valot olivat sammutettu kisaa varten. Kilpailun toimihenkilöistä löytyi sekä nuoria että myös vanhempia suunnistajia. Mm. ratamestarit ja kuuluttajat olivat tänä vuonna nuoria suunnistajia.

Kilpailussa olivat sarjat 4-vuotiaiden rastireittiläisten saattajasarjasta lähtien aina 14-vuotiaiden sarjoihin asti. Kilpailun suosiosta kertoo se, että osallistujia saapuu joka vuosi ympäri Suomen. Kilpailijoita saapui tänä vuonna Kangasalle 196. Lamppujen liikehdintää pimeässä metsässä on myös kannustusjoukkojen hauska seurata. Hienoa menestystä saatiin seurata niin Kangasala SK:n riveistä kuin myös muistakin seuroista.

Tulosta

Oravatonnin voitto Kangasalle

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Aurinkoisena sunnuntaina Nousiaisten upeissa kalliomaastoissa käytiin perinteinen suunnistusseurojen välinen Oravatonni kilpailu. Arvostettua kilpailua, jossa 10-16 -vuotiaat kisaavat paremmuudestaan, on käyty vuodesta 1986. Tänä vuonna kilpailu oli poikkeuksellisen jännä ja lopulta äärimmäisen tiukan kamppailun voiton vei Kangasala SK:n nuoret vain pisteen erolla rakkaaseen kumppaniin Tampereen Pyrintöön. Voitto oli erityisen maukas koska monet pitivät Pyrintöä ja Helsingin Suunnistajia ennakkosuosikkeina. Voitto oli Kangasalan historian kuudes, mutta SK:lle peräti neljäs seitsemään viimeiseen vuoteen. Viimeksi yhtä tiukka vääntö käytiin 2006 kun SK silloinkin nappasi voiton pisteen erolla Pyrintöön.

Tulosta

Kangasala SK juhli Nuorisoviestissä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK:n alle 12-vuotiaat suunnistajat juhlivat toisena vuonna peräkkäin voittoa Turun Nuorisoviestissä. Tänä vuonna kilpailtiin Raisiossa, ja sarjaan osallistui peräti 90 joukkuetta. Kangasalalaiset olivat mukana kuuden joukkueen voimin.

Neliosuuksinen viesti aloitettiin 2 km tukireittiosuudella, josta Kangasala SK:n 1. joukkueen Jeremias Joutsensaari saapui vaihtoon kärkiletkassa seitsemäntenä 26 sekuntia kärjessä vaihtaneen Helsingin Suunnistajien jälkeen. Myös kakkosjoukkueen Eerik Nurminen juoksi hyvin vaihtaen sijalla 12. Avausosuudella hämminkiä aiheutti se, että joku pitkäkyntinen raisiolainen oli vienyt leimasimen yhdeltä rastilta.

Toisella 2 km rastireittiosuudella Hilda Kukonlehto suunnisti ja juoksi todella vakuuttavasti kirien vaihtoon kärjessä yli minuutti ennen toiseksi noussutta Tampereen Pyrinnön Kaisa Haanpäätä. Kolmantena vaihtoi KooVeen ykkönen ja neljäntenä Hämeenlinna. Kangasalan 2. joukkueen Emil Piippo juoksi hienosti vaihtaen viidentenä.

Tulosta

Mannaan superankkuri!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Isabelle Feer pääsi mukaan Sveitsin maajoukkueeseen maailmancupin viimeiselle kierrokselle. Viikonloppuna kisailtiin Liberecissä. Lauantain keskimatkalla maastotyyppi ei vielä aivan ollut hyppysissä ja tuloksena oli 38. sija +8.39 kärjestä. Sunnuntain pitkä matka käytiin takaa-ajona lauantain tulosten perusteella. Siinä Isa nosti sijoitusta 15 pykälää ja juoksi päivän yhdeksänneksi nopeimman ajan! Minna Kauppi oli vain kaksi minuuttia nopeampi.

Kuvassa Mannan joukkueenjohtaja on aivan innoissaan, kun joukkueelle saadaan tällainen superankkuri.

Isa on nostanut paljon tasoaan kevään kisoista, jotka menivät vielä kevättalven sairasteluista kuntoutuessa. Kesän harjoituskausi näyttää kuitenkin sujuneen erinomaisesti! Isa on aloittanut myös opettajan opinnot ja muuttanut asumaan siskonsa kanssa uuteen kaupunkiin.

Ennen Manna on vuorossa vielä maailmancupin viimeiset kilpailut kotimaassa Sveitsissä.

Liberecin kisasivut

Tulosta

Oravatonnista voitto!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

SK:n oravat ottelivat Oravatonnin voittoon. Kilpailu oli tiukka, sillä toiseksi tullut Pyrintö hävisi vain yhden pisteen ja kolmanneksi sijoittunut Helsingin Suunnistajat neljä pistettä. Onnea oraville!

     1.  Kangasala SK             91
     2.  Tampereen Pyrintö        90
     3.  Helsingin Suunnistajat   87
     4.  Turun Suunnistajat       52
     5.  MS Parma                 49
     5.  Mäntsälän Urheilijat     49

Tästä tuloksiin

Edellisenä päivänä tuli ykkössija myös Nuorisoviestissä!

Tulokset

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila