Tulosta

Leiritystä Vierumäellä

Kirjoittanut panu on . Posted in Edustus

Menneenä viikonloppuna Edustus- ja SM-ryhmät leireilivät Vierumäen
Urheiluopistolla 25 hengen voimin. Leiri oli juoksupainotteinen,
ohjelmaan kuului perjantaina 25x200m rentoja vetoja hallissa,
palautuksien aikana suunnistettiin Venetsiassa. Lauantai alkoi
aamulenkillä, kymmeneltä takaisin halliin, jossa juostiin 6-10x1000m
VK-alueilla. Illemmalla oli ohjelmassa vielä parin tunnin palauttava
tai “palauttava” hiihtoharjoitus rapsakassa parinkymmenen asteen
pakkasessa. Sunnuntaina tuttu aamulenkki ja aamupäivällä vielä uusi
kahden kolmen tunnin juoksu- tai hiihtoharjoitus.

Tulosta

Miesten ryhmään kaksi vahvistusta

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Ensi kaudeksi SK:hon siirtyvät ukot esittäytyvät:

Nimi: Oskari Heiskanen
Vuosimalli: 1985
Ammatti/opiskeluala/koulu: TTY – Tuotantotalous
Paras saavutus: Parhaat saavutukset urheilussa lienee koripallon puolelta (SM-kulta). Myös piirikunnallisten korkeuskisan voitto vielläkin lämmittää mieltä. Suunistuksessa pitänee mennä junnuvuosiin, josta ehkä parhaimpana muistona Nujun 2. sija.

Tulosta

Kauden päättäjäisissä palkittiin ahkeria SK:laisia

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Kausi 2010 paketoitiin virallisesti päättäjäisissä Pitkäjärven koululla lauantaina 18.12. Paikalla oli oikein mukavasti porukkaa, voisi sanoa, että kaikki jotka reeneiltään ja kisailuiltaan paikalle kerkesivät. Samaan aikaan oli nimittäin mm. AV-leiripäivä ja kansalliset hiihtokilpailut Kaupissa.
Perinteiseen tapaan kauden päättäjäisissä palkittiin ahkeria seuratyöntekijöitä ja ykkösluokan juniorisuunnistajat.

Tulosta

Kotileirisettiä

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Viikonloppuna oli tarjolla runsas setti yhteisreenejä kotiseudulla. Lauantaina aamupäivällä juostiin Pyynikin testijuoksu -10C:n pakkasessa. Tulokset olivat seuraavanlaiset:
Pette 28:52
Veke 29:54
Mikko S. 30:35
Panu 30:26
Osku 31:23
Rasmus 34:48
Heini 35:15
Jarmo J. 35:15
Kaitsu 36:27
Alma 38:56
Puolikas:
Erik 18:45
Jeremias 19:24
Siiri 21:32

Tulosta

Kausi päättyi Småkkerissa

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Pitkä suunnistuskausi päättyi Tranåsissa kilpaillulla Småkkerilla. Miesten viestissä oli mukana 120 ja naisten viestissä 75 joukkuetta, SK:lta kaksi joukkuetta molemmissa sarjoissa.

Miesten viestissä Petteri ja varsinkin Panu juoksivat erinomaisesti ja SK oli yön jälkeen sijalla 14. Aamulla vauhtiin pääsivät junnupojat, joiden kunto oli kärsinyt pitkistä syysflunssista. Sane ja Rasmus eli Rasse joutuivat päästämään vauhdikkaampia joukkueita ohi ja Topias pääsi ankkuriosuudelle sijalla 33. Topi tuli maaliin sijalla 39.

Naisten viesti kulki tarkalleen toisinpäin: Outi teki yöosuudella jäätäviä koukkuja ja jäi 8:30 kärjestä. Päiväosuuksilla hurjaan syyskuntoon päässeet Niina ja Jenni nostivat hyvillä suorituksillaan SK:n sijalta 20 sijalle 14. Ankkuriosuudella Isabelle suunnisti sujuvasti ja taisteli loppusuoralla viimeisestä palkintopallipaikasta eli sijasta 11., mutta joutui taipumaan ja naiset sijoittuivat siis kahdenneksitoista.
 

Kuva ykkösjoukkueen tytöistä

Ykkösjoukkueen tyttöjä hymyilyttää


Paras sijoitus tuli kuitenkin öppetistä, kun eräät hullut yöllä osuutensa suorittaneet päättivät aamupalapöydässä 8.15 lähteä juoksemaan uudestaan. Startti oli 9.00, siihen jäi puurot pöytään Karilla, Satulla ja Petterillä, jotka sijoittuivat viidensiksi. Onnea!

Paluumatkalla juhlistettiin sitä, että Satu ja Petteri juoksivat viimeiset kilpailunsa virallisina pääsarjalaisina, ensi vuonna siis veteraaneihin!

Tulosta

Isabelle Feer tähtää huipulle

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Jämillä kilpailtiin viikonloppuna suunnistusmaratonilla, mikä naisten sarjassa tarkoitti 15,2 kilometrin rataa. Yhteislähtökilpailun voittajaksi selviytyi Kangasala SK:n 20-vuotias Isabelle Feer. Ensi vuonna aikuisten sarjaan virallisesti siirtyvä sveitsiläisjuniori on harjoitellut Suomessa elokuun alusta asti.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila