Tulosta

Samu 10. Ankkurirastien yhteislähtökilpailussa

Kirjoittanut outi on . Posted in Kilpailut

Kevätkansallisten sarja käynnistyi Ankkurirasteilla, jotka oli lumitilanteen vuoksi muutettu yhteislähtökilpailuksi. Miesten sarjan 45 kilpailijaa hajautuivat keskusrastilta kolmelle eri lenkille. SK:n miehistä gps-seurantalaitetta kantaneet Samu, Topi ja Petteri lähtivät kaikki eri suuntiin.

Samu ja Topi juoksivat koko kisansa oman hajontansa kärkiletkassa ja saapuivat viimeisen kerran keskusrastille täsmälleen samaan aikaan. Kärki oli mennyt reilut puoli minuuttia aiemmin.

Juuri ennen maalia ollut väliaikarasti näytti, että myös ilman gepsiä juossut Jere kulkee mukana letkassa. Viimeisellä kilometrillä ja loppusuoralla Samu oli SK:n pojista vahvin, Topi jäi vain kaksi sekuntia, sijoitus 12. Jere tuli maaliin sijalla 15. SK:n lisäksi vain Parmalta oli 15 joukossa kolme suunnistajaa! Kisan voitti Jarkko Huovila, jolle pojat jäivät minuutin verran.

Tulosta

Ahoi Česká republika

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Neljän hengen iskuryhmä eli Santeri, Iida, Kuukan Elias ja Esko Lammikko kävivät ottamassa tuntumaa keskieurooppalaiseen maastoon viikon ajan Tsekissä, taka-ajatuksena kesän nuorten Em-kilpailut.

Keskiviikkona illalla saavuimme Doksyyn, jossa oli määrä viipyä pari päivää upeissa hiekkakivipaasi-maastoissa. Ensimmäisenä iltana suunnistus poltteli niin paljon, että oli pakko lähteä vetämään yöreeniä hotellin vieressä sijaitsevalle kartalle. Ryntäilyksihän se meni ja kämpille päästessä päällimäinen ajatus ainakin itselläni oli että tuleekohan tästä yhtään mitään.

Toisena päivänä eli torstaina samassa hotellissa majailevilla ruotsalaisilla (Sandvikenin suunnistuslukio) oli ohjelmassa leirikisa. Pakkohan sinne oli lähteä katsomaan missä mennään. Kisa käytiin yhdessä Tsekin hienoimmissa ja varmasti raskaimmissa maastoissa. Poikien puolella ruotsalaiset veivät ja suomalaiset vikisivät, mutta tytöissä Iida näytti kovan kevätkuntonsa sijalla 2, häviten vain Alexanderssonin Tovelle (kuka sitten lieneekään).

Perjantai toi mukanaan reissun, jossa katsastettiin jo vuoden 2013 JWOC maastoja Liberecin lähistöllä. Aamupäivällä yhteislähtökeskimatka hajonnoin kivikko-tiheikkömaastossa ja iltapäivällä vielä pitkämatka parempikulkuisessa perus mannermaisessa maastossa. Allekirjoittaneellakin suunnistus alkoi pikku hiljaa sujua niinkin hyvin, että oli mielekästä laskea alle minuutin koukkuja.

Tulosta

Tätini Toini Huikkola ja kullatut vitriinit

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Tämäntyyppisiä tarinoita on kullatuissa Vitriineissä Kangasalla sadoittain, mutta kerron kuitenkin, koska se saumattomasti liittyy kangasalalaiseen suunnistushistoriaan.

Viime Lauantaina 9.4 tätini hautajaisissa muistopuheita kuunnellessa tämä tuli mieleen, yksi puhe  oli kun Tauno Huikkola  Raikun Heponiemestä kertoi malminetsintäharrastuksestaan  serkkunsa, eli Toinin pojan Aarnon kanssa. Hän kertoi peurapaistista ja vierailustaan Toinin kotona  Ruokoniityssä, joka sijaitsee Liuksialasta 4km Tampereelle päin. Pojat löysivät arvokkaita malmiesiintymiä, joista yksi oli Heponiemessä sijaitseva kultasuoni,  jonka löytämisestä heidät aikoinaan palkittiin.

Mennessään naimisiin Vilho Huikkolan kanssa Toini tavallaan yhdisti kaksi suunnistussukua, Huikkolat ja Laurilat, jotka jälkeenpäin tapaavat yhteisissä sukutapahtumissa, joihin nuo hautajaisetkin kuuluivat . Lisäksi tavataan tiestysti suunnistustapahtumissa.

Yksi suunnistustapahtuma ylitse muiden tapahtui vuonna 1977 ollessani 20-vuotias ja hävitessämme loppukirissä Jukolan voiton 13 sekunnilla.  Kangasalalaisen seuran paras sijoitus aiemmin oli ollut sija 52. edellisvuoden Tammisaaren Jukolasta.

Sotilasteltassa Jukolan yönä,  Ruokolahden Virmutjoella metsän keskellä, kuulutuksen pauhatessa tunnelma ja  fiilis oli jälkeenpäin ajateltuna jotain aivan ainutlaatuista ollessamme joka osuudella, jos ei kärjessä niin ainakin kärjen tuntumassa. Teltassa pelättiin, keskityttiin, valmistauduttiin, testattiin välineitä ja lähdettiin tuleviin haasteisiin kukin omalla tavallamme valmistautuneena ja aina se vaan jotenkin onnistui?!

Jukolan aloittajana meillä tuolloin oli Markku Huikkola eli Vilho Huikkolan veljenpoika ja jatkajana enoni Kalervo Laurila, Toinin veli. Kolmannen osuuden juoksi Erkki Frick, jonka jälkeen olivat vuorossa kaksi poikasta, Ilari Grönholm  ja Jussi Mannila, jotka olivat tuolloin vasta 17-vuotiaita. Mutta kärjessä vaan tultiin viidenneltä osuudelta! Viidennen osuuden kakkosena muuten tuli Tampereen Yrityksen Ari Anjala, jonka Ilari vaihtosuoralla ohitti. Kuudennen osuuden juoksi Taisto Pietilä, Jaana Pietilä-Annalan isä. Jaanan eno, eli allekirjoittanut oli ankkurina.

Oletan, että silloin sinä Jukolan yönä myös Kangasalan suunnistus löysi jonkinlaisen kultasuonen, jota jälkeenpäin on eritavalla pyritty hyödyntämään!

Kangasalla 12.4.2011

Harri Virta Kangasala SK:n puheenjohtaja

Tulosta

Isabellen Sveitsin kauden aloitus tahmea

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Sveitsissä kilpailtiin heti kauden aluksi maan mestaruuksista, kyseessä sprintti ja keskimatka. Isabelle sijoittui lauantain kaunpunkisprintissä sijalle 25. Kilpailussa oli mukana huippuja monista maista ja voiton vei Ruotsin Helena Jansson. Isabelle hävisi voittajalle 2.24. Kärki oli sen verran omassa luokassaan, että Isan ajasta minuutin parantamalla olisi sijoittunut kuudenneksi.

Jansson voitti myös sunnuntain keskimatkan. Tuloslistasta päätellen Isalla ei mennyt ihan putkeen (ainakaan toivottavasti), sillä hän jäi kärjestä 13 minuuttia, sijoitus 45.

Sprintin tulokset
Keskimatkan tulokset

Isan kausi jatkuu Suomen jaksolla. Pääsiäisenä hän antaa Tiomila-näyttöjä FinnSpringissä, sitten on vuorossa tykkijuoksu Tullingessa ja sen jälkeen vielä SK:n Jukola-leiri ennen paluuta Sveitsiin. Samalla voidaan tässä kertoa, että Monika ei ole tulossa Tiomilaan tai muihin kevään kisoihin tammikuusta jatkuneesta polvivammasta johtuen. Monika pääse juoksemaan aikaisintaan kesäkuun alussa.

Tulosta

Kevätyö, miestä syö?

Kirjoittanut outi on . Posted in Kilpailut

Lumikinoksista huolimatta päättivät Turun Suunnistajat järjestää Kevätyönviestin. Kisasta tuli varsin erikoinen: esimerkiksi avausosuudella pystyi kuromaan kiinni useamman minuutin pummeja, kun pääsi uria pitkin laputtamaan.

SK oli mukana nuorella joukkueella, jossa juoksivat Oskari, Rasmus, Teemu ja Ternola. Paljon muuta kerrottavaa ei jäänyt, kuin että Osku juoksi hyvän perusvarman aloituksen. Oskaria ei ennen ole tunnettu varsinaisena taitopäällikkönä, mutta Espanjan ja Haldenin yöreeneissä, sekä nyt Kevätyön avauksessa hän on osoittanut uudenlaista mukavaa yövarmuutta!

Osku juoksi koko 8,4 kilometrin osuuden kärkiletkassa. Lunta oli PALJON.

Tulosta

Kevätleiri Haldenissa: vauhtia kisanomaisista harjoituksista

Kirjoittanut outi on . Posted in Edustus

Kaksitoista SK:n edustusurheilijaa matkasi lumitilanteen vuoksi kevätleirille Haldeniin huhtikuun alkupäiviksi. Haldenissa merta lähimpänä sijaitsevat maastot olivat lumettomia, joskin paikoin hyvin jäisiä. Alueen hienoimmat maastot jäivät vielä ensi kertaan, koska niissä oli paikoin paljonkin lunta.

Majoituspuitteet olivat hienot: Halden SK:n seuramaja sijaitsee ison mäen päällä Höiåsissa, keskellä isoa suunnistuskarttaa. Torstaina paikalle kokoontui varmaan sata Halden SK:n suunnistajaa, jotka tekivät yhteisreenin, saunoivat ja viettivät aikaa seuramajan salissa, joka on täynnä pokaaleita ja maailmanmestareiden kuvia.

Keskiviikkona ja torstaina suoritettiin maastoontutustumista ja rastinottoharjoitusta. Perjantaina paikalle saapuivat Panu ja veteraanit. Perjantai-illasta alkaen oli tarjolla Halden SK:n järjestämiä kisamaisia harjoituksia. Kisat, jotka oli tarkoitus pitää viikonloppuna oli peruttu lumitilanteen vuoksi.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila