Tulosta

JWOC tulee!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Heinäkuun ensimmäinen viikko on jo perinteisesti kovimpien juniorisuunnistajien kalenterissa tikkukirjaimilla ja siinähän lukee JWOC eli nuorten maailmanmestaruuskilpailut. Tänä vuonna kisataan Puolan Gdanskissa nopeakulkuisissa kangasmaastoissa.

Kangasala SK:sta kisoissa Suomea edustaa TikkiTiainen ja Eestinmaata Kenny ja Tauno. Topin valmistautuminen on sujunut erinomaisesti:

Valmistautuminen on mennyt tähän asti suunnitelmien mukaan. Kaikki vaivat hävis välittömästi katsastusten jälkeen kun jalkoja ruvettiin oikeasti tarviimaan. Siten viimesenä kahtena viikkona on tullut juostua saman verran kuin koko viime talvena. Juhannusviikolla harrastin omistautumista ja vietin koko viikon yksin jämillä reenaamassa. Aamulla 2h juoksua ja illalla 2h hiihtoa putkessa. Varmuuden vuoksi tein vaan yhtä juoksutreeniä päivässä. Välissä nukuin ja söin, muuten reenattiin. Tarkemmat yksityiskohdat harjotusten kulusta löyty HPK:n puolelta. Sen suurempia odotuksia itse kisoista ei ole. Oikeastaan koko reissu on jo työvoitto. Se on tuonut luottamusta ja rentoutta omaan tekemiseen. Koko viime talven olin äärettömän huonosti motivoitunut eri vaivojen takia, joten koko alkukausi on ollut siihen nähden täyttä juhlaa, kun on pystynyt juoksemaan eikä vauhdin puolesta tarvitse hirveesti nöyristellä.

Tulosta

Jukolasta parhaat sijoitukset vuosiin!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK:n suunnistajat onnistuivat loistavasti Salpa-Jukolan kilpailuradoilla viikonloppuna. Miesten joukkueen sijoitus oli 18. ja naisten joukkueen 20. Parempiin sijoituksiin on ylletty viimeksi miehissä vuonna 1998 (7.) ja naisissa vuonna 2000 (19.).

Naisten viesti alkoi hieman nihkeästi, kun Heini jäi aloitusosuudella viisi minuuttia kärjestä ja vaihtosija oli yli sadan. Ero ei kuitenkaan ollut liikaa toisella osuudella loistavan vireen löytäneelle Isabellelle, joka juoksi toiseksi nopeimman osuusajan ja nosti sijoitusta 83 pykälää.

Jenni pääsi kolmannelle osuudelle sijalla 23 ja suoriutui osuudestaan hyvin. Ankkuri Outi ei ollut fyysisesti parhaimmillaan, mutta tarkalla suunnistuksella ja maaliviivan antaumuksellisella heittäytymisellä naisten joukkue pääsi pokkaamaan viimeiselle palkintosijalle 20. Eroa ruotsalaiseen voittajajoukkueeseen Domnarvets GoIF:iin kertyi kymmenen minuuttia.

Naisten sijoitus oli mukava yllätys, mutta viikonloppu vain parani sunnuntai-aamua kohden, kun SK:n miehet keikkuivat kärkiletkoissa pitkälle aamuyöhön.

Tulosta

Outi 3. paras suomalainen MC-avauksessa

Kirjoittanut petteri on . Posted in Kilpailut

Outi avasi aikuisten maajoukkueuransa hienosti sijoittumalla kolmanneksi parhaana suomalaisena sijalle 23 maailmancup-avauksessa Porvoossa. Porvoon kujilla ja metsissä juostu sprintti oli myös osa pohjoismaista Nordic Orienteering Tour -kiertuetta, joka jatkuu ensi viikolla Göteborgissa ja Oslossa.

Porvoon kisassa juostiin aamupäivällä karsinta, josta iltapäivän finaaliin pääsi 30 parasta. Outi pisti peliin jännitystä tekemällä karsinnan ykkösrastille reilun kahden minuutin koukun. Hätäilyt jäivät kuitenkin siihen ja tilannetta korjattiin hieman kevyesti kulkeneella tossulla. Tuloksena siis varma paikka finaaliin. Finaalissa Outi pystyi parempaan suunnistukseen, mutta paras juoksuvire oli jäänyt karsinnan vauhdinpitoon. Parilla ylämäkivälillä Outi otti lisäksi hitaamman reitin, joissa kului turhia sekunteja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä finaalijuoksu ja maajoukkueura lupaavasti käyntiin. Edelle suomalaisista ehtivät isot pysssyt Merja Rantanen ja Anni-Maija Fincke, mutta Outi nappasi kakkosketjun keskushyökkääjän paikan itselleen.

Valinta NORT-kiertueelle tuli Outille pienenä yllätyksenä, sillä tavoiteet tälle kaudelle maajoukkueen osalta oli asetettu heinäkuun alussa Kainuun rastiviikon yhteydesä juostavalle Euromeetingille. Sinne Outia ei kuitenkaan valittu, sillä sinne Suomelta osallistuu B-maajoukkue ja A-maajoukkue kiertää NORTin. Outi pääsee kuitenkin osallistumaan Euromeetingille, mutta sillä kertaa ei Suomen maajoukkueen vaan Kangasala SK:n paidassa.

Seuraavaksi Outilla on ohjelmassa Venlojen viestin ankkuriosuus lauantaina.

www.nordicorienteeringtour.com/

Tulosta

Kangasala SK toinen Hämeen Oravapolkuviestissä

Kirjoittanut admin on . Posted in Nuoret

Kangasala SK junnut onnistuivat hienosti Orivedellä 14.6 järjestetyssä Hämeen Oravapolkuviestissä. Vaikka voitto meni tällä kertaa todella jännittävien vaiheiden jälkeen Tampereen Pyrinnön 1-joukkueelle, SK:n joukkueet saalistivat palkintosijat 2. (SK 2) ja 4. (SK1) sekä sijoitukset 9. (SK 5), 11. (SK 3), 13. (SK 4) ja 23. (SK 7) 50 joukkueen kilpailussa.

Viesti alkoi 13-14-vuotiaiden 3,8 km osuudella kangasalalaisittain varmasti. 4-joukkueen Erik Ahola rynnisti vaihtoon toisena, ja hienosti suunnistivat myös 5-joukkueen Eveliina Piippo (4.), 2-joukkueen Siiri Hämäläinen (7.) ja 1-joukkueen Vilma Annala (8.).  

Toisella osuudella olivat vuorossa 9-10 -vuotiaat rastireittiläiset, ja SK-laisten meno jatkui vahvana. Kärjessä vaihtoi Tampereen Pyrinnön ykkösen Ville Valio, ja 1-2 minuuttia kärjen takana vaihtoon syöksyivät toisena Valtteri Kivelä (SK 4), neljäntenä Eemeli Kivelä (SK 5), viidentenä Topias Ahola (SK 1) ja kuudentena Venla Annala (SK 2).

Kolmannella osuudella viestiä vievät 11-12 -vuotiaat rastireittiläiset. SK nousi komeaan kaksoisjohtoon sillä osuudelle yhtä aikaa lähteneet SK:n ykkösen Hilda Kukonlehto ja kakkosen Jeremias Joutsensaari juoksivat selvästi kovinta vauhtia ottaen kärjen kiinni ja karaten yli puolen minuutin johtoon. Kolmantena ja neljäntenä vaihtoivat Pyrinnön 1. ja 2. joukkue ja viidentenä KooVeen ykkönen. SK:n 4-joukkueen Joonas Väliharju vaihtoi sijalla 6 ja 5-joukkueen vasta 8-vuotias Fanny Kukonlehto sijalla 11. Emil Piippo nosti 3. joukkueen sijalle 12.

Neljännellä osuudella kaksoisjohto piti edelleen. Tukireittiradalla 1. joukkueen Mikko Ahola ja kakkosjoukkueen Eerik Nurminen tekivät johtoasemassa hallitut suoritukset. Mikko vaihtoi kärjessä ja Eerik toisena n. puoli minuuttia myöhemmin kannassaan KooVee-ykkösen Eemi Konttila. Tampereen Pyrinnön kakkonen (Atte Reunanen) oli perässä 2,5 min ja Pyrinnön ykkönen (Lasse Viilo) yli kolme minuuttia. SK-nelosen Johanna Moisander vaihtoi sijalla 6, SK-kolmosen Kimmo Kontio sijalla 11 ja SK-viitosen Vilhelm Toivonen sijalla 12.

Ankkuriosuudella (4,4 km) Tampereen Pyrinnön ykkösen Aleksi Niemi - 16-vuotiaiden rankiykkönen ja kevään kaksinkertainen Suomen mestari – teki sen mitä Pyrinnön leirissä toivottiin ja SK:n puolella pelättiin odottaa eli nosti Pyrinnön ykkösjoukkueen Hämeen Oravapolkuviestin voittoon. Seuraavista sijoista käytiin jännittävä kamppailu. SK-kakkosen vasta 14-vuotias Eevert Toivonen hoiti osuutensa kylmäpäisesti kirien toisena maaliin. KooVeen ykkösjoukkueen Markus Arvolakin onnistui lopussa ohittamaan kahteen isompaan suunnistusvirheeseen erehtyneen SK-ykkösen Lasse-Pekka Lahden. Panu Ternola nosti SK-vitosen yhdeksänneksi. Kolmosjoukkueen Ville Heikkilä saapui maaliin sijalla 11 ja viitos-joukkueen Jonna Järvinen sijalla 13.

Junnujen viestisuunnistuskausi jatkuu elokuun alussa Ruotsissa kilpailtavalla Nuorten Tiomila-viestillä eli ”Ungilla” ja elokuun lopussa Nuorten Jukolan viestillä. Alkukauden perusteella näistä kilpailuista voidaan odottaa hyvää menestystä.

Kuva. Hämeen Oravapolkuviestissä palkitut SK:n joukkueet. Ylärivissä toiseksi suunnistanut II joukkue Venla Annala (vas), Eerik Nurminen, Siiri Hämäläinen, Jeremias Joutsensaari ja Eevert Toivonen. Alarivissä neljänneksi sijoittunut I joukkue Hilda Kukonlehto (vas.) Topias Ahola, Mikko Ahola, Vilma Annala ja Lasse-Pekka Lahti.

TULOKSET >>

 

Tulosta

Kangasala Jukolan viesteissä 40v sitten

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Salpa-Jukolan starttiin on enää kolme yötä! Heimo Keskisaari muisteli tunnelman herättämiseksi vanhoja Jukoloita. Ensimmäisen kerrran Kangasalan Kisa osallistui Jukolaan 1967.

Vammala 1969. Kartta oli jo peruskartasta suunnistukseen täydennetty 1:20000. Ykkösjoukkueen ankkuri oli hyvässä kunnossa, mutta liian kova vauhti johti älyttömiin pummeihin. Osanottajia 327 joukkuetta. Osuudet 13-15,5-8,7-7,0-9,7-10.4-15,1, joihin lisäksi viitoitukset.

 

KangKi I

sij. vaihdossa ja (osuudella)

KangKi II

sij. vaihdossa ja (os)

Simo Willgren

243 (243)

Juhani Järvinen

51 (51)

Tauno Mäkelä

201 (171)

Olli Hakala

252 (269)

Lippo Koppana

220 (246)

Markku Huikkola

266 (283)

Reijo Riekkola

225 (221)

Matti Lähteenmäki

256 (182)

Toivo Mäkelä

224 (197)

Aki Laurila

252 (219)

Kalervo Mikkola

214 (189)

Tapio Perttula

243 (190)

Heimo Keskisaari

195 (157)

Osmo Heikkilä

236 (198)

Paras suoritus oli Juhani Järvisen 51. sija 1-osuudella II-joukkueessa. Siitä olisi ollut hyvä jatkaa.

Tulosta

Topi ja Veke arvokisajoukkueisiin

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Topias valittiin mukaan nuorten MM-joukkueeseen Puolassa käytyjen katsastusten jälkeen. Topias oli katsastuksissa keskimatkalla viides ja pitkällä matkalla kuudes. Kisat olivat Topin mukaan täysi farssi.

Joukkueeseen näytöt kuitenkin riittivät. SK:laisista kisoissa nähdään myös aiemmin keväällä baltianmestaruuskilpailuissa kaksoisvoiton ottaneet Kenny ja Tauno Eesti-paidassa. MM-kisat käydään Puolassa Gdanskissa 3.-8.7. Kaikki joukkueen urheilijat pääsevät juoksemaan kaikki matkat (sprintti, keskimatka, pitkä, viesti).

Kisasivut

Samoissa Puolan katsastuksissa annettiin näyttöjä myös alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin, jotka pidetään Tsekissä 23.-26.6. EM-joukkueessa on SK:sta mukana Veke.

Kisasivut

Molemmat pojat ovat arvokisojen ensikertalaisia. Topias ei halua asettaa erityisiä tavoitteita kisoihin, mutta toimitus uskoo ja tietää virheettömien suoritusten riitävän kyseisissä kisoissa hyvin korkealle! Tsemppiä pojille!

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila