Tulosta

KLL:n kisoista neljä mitalia Kangasalle

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Koululaisten liikuntaliiton suunnistuksen suomenmestaruuskilpailut käytiin perjantaina ja lauantaina Lapualla. Kangasalta oli mukana bussilastillinen koululaisia, joilla lauantai-iltana oli tuliaisina neljä mitalia. KLL:n kisa on suurin kansallinen kilpailu alle 15-vuotiaille, jotka eivät vielä pääse virallisiin SM-kilpailuihin.

Perjantain henkilökohtaisessa kilpailussa Hilda Kukonlehto sai päivän päätteeksi kaulaan kultamitalin alle 11-vuotiaiden sarjassa. Toiseksi tullut tyttö hävisi minuutin ja kun Hildan aika oli vain 12 minuuttia, voidaan voittomarginaalia pitää varsin ylivoimaisena!

Henkilökohtaisessa kilpailussa Kristian Kannus oli lisäksi toinen alle 17-vuotiaiden sarjassa. Lopussa sattunut virhe pudotti Kristianin toiseksi, puolivälissä rataa hän johti vielä ylivoimaisella kahdella minuutilla.

Kisoissa edustetaan kuntaa koulun perusteella ja niinpä kangasalalaisen Santeri Sainion pronssimitali 18-vuotiaiden sarjassa meni Tampereen mitalitilastoon. Santeri jäi voittajasta vain 27 sekuntia.

Lauantaina Kangasala saavutti 10-11-vuotiaiden viestissä loppukiritasitelun jälkeen hopeaa joukkueella Venla Annala, Topias Ahola ja Hilda Kukonlehto. Kangasalan kakkosjoukkue oli samassa sarjassa neljäs. Osallistuneita joukkueita oli peräti 90.

12-13-vuotiaiden viestissä Kangasalan joukkueen tuloksena oli kolmas sija. Pronssijoukkueessa juoksivat Mikko Ahola, Vilma Annala ja Erik Ahola.

Tulokset

Viestin tulokset

Tulosta

SK 15. Nuorten Jukolassa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kajaanissa lauantaina kilpailtu Nuorten Jukola ei ollu Kangasala SK:lle yhtä menestyksekäs kuin viime vuosina. Viimeisen kuuden vuoden aikana SK on ollut aina viiden parhaan joukossa ja ottanut kerran voitonkin, mutta tänä vuonna tuli tilastotappio ja loppusijoitus oli 15.

Ykkösjoukkueen aloittaja Lasse-Pekka Lahti tuli vaihtoon varmasti reilun minuutin kärjestä. Toisella osuudella sairasteluista kärsinyt Eevert Toivonen joutui taipumaan useamman minuutin ja vaihtosija oli 26.

Nuorimpien, alle 14-vuotiaiden osuuksilla, juoksivat Vilma Annala ja Erik Ahola. Ensimmäistä kertaa ykkäsjoukkueessa juosseet juniorit selviytyivät hyvin osuuksistaan.

Viidennellä osuudella kärjessä suunnistanut Tampereen Pyrintö kiskaisi etumatkan seitsemään minuuttiin ja kasvatti sitä vielä viestin loppuun mennessä ylivoimaiseen 12 minuuttiin. Netta Rajamäki suunnisti viidennen osuuden lähes virheettömästi ja SK:n sijoitus oli noussut viidennen osuuden jälkeen 18:ksi.

Kahdella viimeisellä osuudella lahkjakkaat urheilulukiolaiset Iida Savolainen ja Santeri Sainio juoksivat kumpikin hyvin ja SK:n sijoitus maalissa oli lopulta viimeinen palkintosija eli 15. Eroa voittaja-Pyrintöön kertyi 22 minuuttia, mutta kakkkossijaan vain kymmenen minuuttia.

Tulosta

NUJU tulee!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Nuorten Jukola kisaillaan huomenna Kajaanissa. SK sijoittui viime vuonna toiseksi ja starttaa siis numerolla kaksi. Joukkue on jälleen kova ja taistelee onnistuessaan jopa voitosta. Ykkösjoukkue juoksee kepsilähettimet selässä, joten penkkiurheilijalla on huomenna kova työpäivä, kun pitää seurata samaan aikaan Nujua ja MM-viestiä.

1. osuus 4,9-5,0 km Lasse-Pekka Lahti

Tulosta

Sören ja Kristo ulos A-finaalista

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

MM-kisat käynnistyivät Ranskassa lauantaina pitkän matkan karsinnalla. SK:laisista mukana ovat Sören Lösch ja Kristo Heinmann Saksan ja Eestin joukkueissa. Pitkän matkan karsinnan vaikeilla radoilla molempien kohtaloksi koitui karsiutuminen A-finaalista. C-erässä juossut Sören oli ensimmäinen karsiutunut, kun sijoitus oli 16. Eroa sijaan 15 oli kuitenkin kaksi minuuttia. B-erässä juossut Kristo jäi jatkopaikasta yhdeksän minuuttia.

MM-kisat jatkuvat huomenna keskimatkan karsinnalla, mikä kuuluu Sörenin kisaohjelmaan. Sören on nimetty myös Saksan viestijoukkueeseen. Sprinttiä Sören ei juokse, mutta siellä on SK:laisista liekeissä Kristo, joten suomalaisjännityksen lisäksi riittää joka matkalle seuraamista myös seurakavereissa! Eestin viestijoukkue valitaan vasta kisaviikon aikana, mutta Krison pitkän matkan suoritus ei varmasti auttanut valituksi tulemista.

Tulokset ja karsinnan kartat

Tulosta

Kangasala SK, “U10milas bästa klubb”

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK matkusti viime viikonloppuna Ruotsiin kisaamaan Ungdomens Tiomilaan. Kisa on monen nuoren suunnistajan kesän kohokohta. Laivalla matkustaminen ja kisatunnelma jäävät aina mieleen mukavina muistoina. Mukaan lähti yksi HD18-joukkue, jopa kolme tyttöjen D18 joukkuetta sekä yksi HD12 joukkue. Viesti lähti käyntiin perjantai illalla HD12 viestillä. Pyssy pamahti ja nuoret lähtivät kovaa vauhtia juoksemaan. Monet viestin ihanneosuusajat paranivat paljon, joten taso jokaisessa sarjassa oli kova.

Viestin aloitti Jeremias Joutsensaari, joka tuli hienosti aloitusosuudelta . Toisella osuudella Kimmo Kontio nosti joukkueen sijoitusta ja teki hienon juoksun. Kolmannen osuuden rinnakkaisosuudella muista mittaa ottivat Topias Ahola, Aada Pajula ja Vilhelm Toivonen. Joukkueen ankkurina loppusijoista taisteli Mikko Ahola joka toi joukkueen sijalle 13. - Oli jännittävää olla ensimmäistä kertaa ankkurina tässä kisassa, Mikko pohdiskeli. HD12 joukkueita oli yhteensä 95.

Poikien viesti lähti käyntiin yöllä rankkojen sateiden jälkeen. Hyvän viestialoituksen teki Antti Rantala . Toisella osuudella Santeri Sainio teki varman ja hienon juoksun sekä nosti joukkueen sijoitusta. Kolmannella osuudella viestiä jatkoi Karo Saarinen.  Neljännen osuuden hoiti hienosti Eevert Toivonen. Viidennellä osuudella moni joukkue teki virheitä ja kärki pääsi karkaamaan. Osuuden juoksi Teemu Ternola. Kuudennella eli rinnakkaisosuudella Ville Heikkilä teki osuutensa neljänneksi nopeimman ajan. Osuudella juoksivat hienosti myös Erik Ahola ja Panu Ternola.

Lyhyellä seitsemännellä osuudella pinkoi Lasse-Pekka Lahti. Kahdeksannen osuuden hoiti Lassi Tanskanen tekemällä osuutensa toisiksi nopeimman ajan. Lyhyet osuudet ottivat koko ajan kärkeä ajallisesti kiinni. Loppupään ensimmäisellä pidemmällä osuudella viestiä kuljetti Valtteri Kolehmainen. Ankkuri Kristian Kannus toi joukkueen sijalle neljä. Kisan jälkeen Kristian totesi että ankkuri osuus olisi tuntunut hienommalta jos hän olisi saanut ottaa metsässä muista mittaa mutta ero kolmanteen sijaan oli liian suuri ja Kristian sai suunnistaa yksin. HD18-sarjassa joukkueita oli 57.

Tulosta

Terveisiä tunturista!

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suomen Tunturisuunnistus juostiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Pallaksen tuntureilla. Radat olivat viime vuoden Kiilopään kisaa vaativammat, sillä korkeuseroja oli enemmän (miehissä 1000m optimireittiä pitkin!), rinteet olivat paikoin jyrkkiä ja tunturien päällystät rakkaisia. Reitinvalintoja tarjottiin ja niistä tuli kisassa monen minuutin eroja.

Naisten parisarjassa Maija ja Sirra sijoittuivat toisiksi. Kaksikko Mervi Pesu & Sari Saarijärvi oli ylivoimainen jo ensimmäisenä päivänä ja sama tahti piti toisena. Maija & Sirra olivat vielä ylivoimaisempi kakkonen, kolmospari jäi 42 minuuttia.

Naisten yksilösarjassa Jenni voitti ensimmäisen päivän kymmenellä minuutilla, mutta hyytyi toisena päivänä kolmanneksi. Terhi oli samassa sarjassa neljäs.

Ensi vuonna Tunturisuunnistus pidetään Ylläksellä, ehkä sinne saadaan isompi SK-porukka leireilemään syksyn SM-kisoja varten!

Kisasivut

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila