Tulosta

Ensimmäinen puolimaratonjärjestely onnistui loistavasti

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK järjesti yhdessä Kangasalan Sanomien kanssa puolimaratonin ja kympin juoksukilpailut lauantaina 17.8. Kilpailusta on tarkoitus tehdä jokavuotinen. Alku ainakin oli lupaava, kun kilpailu reilusti yli kaksisataa juoksijaa.

Lähtö ja maali sijaitsivat uimahalli Kuohun pihassa. Reitti kiersi Suoramalta Suoramajärven sivuitse Liuksialan kartanolle ja sieltä edelleen Leivintietä Tiihalan kierroksen kautta takaisin keskustaan. Palautteessa reittiä kehuttiin kauniiksi ja risteyksissä valvoneita talkoolaisia iloisiksi kannustajiksi.

Puolimaratonin nopein oli Hannu Saarijärvi ajalla 1:18:40. Toiseksi tullut Aki Niemi ja kolmantena saapunut Jari Hamari taipuivat vasta viimeisellä kilometrillä. Naisista nopein oli Hanna-Maija Koski. Kympin kiersivät nopeimmin Jarkko Liuha ja järjestävän seuran Outi Ojanen.

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen oli erittäin tyytyväinen kilpailupäivään.

-Tästä tehdään perinne!

Heikkisen ottamia kisakuvia löytyy täältä ja tulokset täältä.

Tulosta

Ungissa tällä kertaa opintiellä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

kirjoittanut Marja Molin

Kangasalan nuorten panostus Ungiin oli upea. Fiilis oli mahtava.  Pitkin kevättä oli tarjottu viestisuunnistukseenkin taitoiltaa ja Ungi-palaveria; tytöillä ensimmäinen jo tammikuun Vierumäen leirillä. Viimeisessä palaverissa viimeisteltiin ajatuksia viestisuunnistamisesta, tulevasta kisamaastosta ja –ainakin tyttöjen puolella- juoksuasuista!

Komea olikin kaartimme marssiessamme esiin Ungi-kisakeskukseen.  Kahvilateltan pojat pystyttivät suitsait-sukkelaan ja vesipisteestä täytettiin kanisterit ja ämpärit reippaasti Terhin työstää myöhemmin mm puuroksi ja kaakao/kahvivedeksi.

Ilma oli loistava. Kisakeskus tiivis.  Pienten joukkue jäi Tuomon hoiviin latautumaan kun isot  tytöt ja pojat lähtivät pikimmiten verryttelylenkille. Pojat Jarmon ja työt Marjan johdolla.  Tyttöjen joukkueiden menestys verryttelylenkillä oli huikea; päät kääntyivät ja bussit tööttäilivät, niin kauniita neitoja oli liikkeellä, ettei ympäristö voinut olla huomaamatta!  Tytöt löysivät hyvän pyrähdyspaikan, jossa venyteltiin kevyesti ja pyrähdeltiin muutama napakka avausveto.

Kisa alkoi D/H12 –vuotiaiden viestillä. Seurasimme jännityksellä viitoituksen varrella ja saimme katsella kuinka Emppu toi viestin toisena maaliin pari sekuntia kärjen perässä, siis käytännössä niskassa kiinni.  (19.22, kärki Järfalla 19.20) Upeeta!  Topias jatkoi matkaa  vetäen metsässä letkaa koko matkan ja saapui huikeasti samalla sijalla maaliin, sekunnilla otti takana tullut Topiakselta etumatkaa parisataa metriä ennen maalia. (13.57, vaihtoaika 33.19, kärki Stora Tuna 33.18) Topias päästi tyttömme Venlan ja Lindan metsään. Pieni karttasähellys vaihtopuomilla, mutta se ei näyttänyt tyttöjä sekoittavan, vaan sinne menivät metsän peittoon kuin vanhat tekijät. Ja tulivat vaihtoon komeasti Venla ensin ja sitten Linda. Vaihtoaika 48.44, kärki vaihtoi 45.24. Olimme kolmansia. (Venla 15.25, Linda 17.57 = komeasti tytöt!)

Tulosta

SK:n naiset sivusivat Venla-ennätystä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suunnistajien kauden kohokohta Jukolan viesti kilpailtiin viikonloppuna Jämsässä. Kangasala SK oli jälleen yksi suurimmista seuroista: Venlojen viestissä kilpaili SK:lta 11 naisjoukkuetta ja Jukolassa yhdeksän mieskuntaa.

Kangasala SK:n naiset sivusivat seuran parasta Venla-sijoitusta tulemalla maaliin sijalla 19. Aiemmat 19. sijat ovat vuosilta 1999 ja 2000. Joukkueessa juoksivat Outi Ojanen, Maija Ojanen, Laura Palm ja Iveta Duchova.

Ojanen aloitti viestin varmasti tulemalla vaihtoon sijalla 20. Varanaisena joukkueeseen noussut pikkusisko Ojanen onnistui erinomaisesti, eikä jäänyt kärkeen kuin puolitoista minuuttia lisää.

- Kuulin perjantaina nousevani ykkösjoukkueeseen ja olin vähän kauhuissani. Suunnistus alkoi kuitenkin mukavasti ja juoksu kulki. Ainoastaan lopussa tullut pieni virhe jäi harmittamaan, kertoi ykkösjoukkueessa debytoinut Ojanen.

Kolmannella osuudella Laura Palm jatkoi kauden tasaisia suorituksiaan ja antoi ankkurilla kartan 26.:na. Tsekin maajoukkuenainen ei vielä kevään Tiomilassa näyttänyt parasta osaamista, mutta nyt oli vauhti kohdallaan. Sijoitus nousi kovatasoisella osuudella seitsemän pykälää. Osuusajoissa Duchova oli 11. nopein.

Miehet tasaisia

Miesten joukkueenkin tavoite oli 20 parhaan joukossa, mutta kesäyön tunteina pidettiin sellaista vauhtia, etteivät kangasalalaisten perussuoritukset yksinkertaisesti riittäneet.

Kristo Heinmann tuli aloituksesta kovassa letkassa vain minuutin ensimmäisenä vaihtaneen jälkeen. Toisella osuudella Santeri Sainio juoksi myös ongelmitta. Letka venyi tavalliseen tapaan, mutta tänä vuonna mukana pysyi normaalia enemmän joukkueita. Tiheikköiset mäetkään eivät hajottaneet porukkaa.

Kolmannen eli pisimmän yöosuuden juossut Petteri Laitinen oli viestin jälkeen sekavissa tunnelmissa.

- Juoksimme hyvin, ilman suuria virheitä, mutta silti se ei riittänyt tavoitesijoille. Vähän tyhjä olo jäi.

Laitisen jälkeen seuraavat osuudet hoitelivat Kristian Kannus, Samu Lehtola ja Sören Lösch. Ankkuri Kenny Kivikas toi viestin maaliin sijalla 31.

Tulosta

Laitinen 20 vuotta ykkösjoukkueessa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suunnistajien kesän kohokohta Jukolan viesti kilpaillaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Jämsässä. Kangasala SK:n miehet tavoittelevat paikkaa Hiidenkivellä eli 25 parhaan joukossa. Otsalamppu päässä viestiä kiidättää jälleen Petteri Laitinen, joka valittiin seuran ykkösjoukkueeseen nyt 20.:tena vuonna peräkkäin.

37-vuotias Laitinen muistaa edelleen kirkkaasti ensimmäisen kertansa ykkösjoukkueessa.

- Jukolan ykkösessä juokseminen oli ensimmäinen oikeasti kova paikka. Olin valmistautunut hyvin vierailemalla kisakeskuksessa ja miettimällä päivän kulun ja aikataulut läpi moneen kertaan, mutta silti jännitti aivan valtavasti, Laitinen muistelee.

17-vuotias Laitinen oli osuutensa 15. nopein ja Kangasala SK sijoittui kuudenneksi, mikä onkin Laitisen paras Jukola-sijoitus.

Tänä vuonna SK:n ykkösjoukkueessa suunnistavat Kristian Kannus ja Santeri Sainio syntyivät Laitisen jo debytoitua kärkitaistossa.

- Seuran ykkösjoukkueessa juokseminen oli tärkeää harjoitusta kovassa paikassa onnistumiseen jatkoa ajatellen. Se antaa valmiuksia kilpailemiseen maajoukkuekarkeloissa, hän miettii omaa taivaltaan ja iloitsee siitä, että omasta seurasta nousee jatkuvasti uusia kasvatteja ykkösjoukkueeseen.

Henkilökohtaisella puolella Laitinen oli nuorten MM-kisoissa kaksi kertaa kuudes. Vuonna 2001 hän pääsi mukaan aikuisten MM-kisoihin ja sijoittui heti kahdeksanneksi.

Viestikulttuuri muuttunut

Ruotsalaisessa Jukola-vastineessa Tiomilassa Laitinen ja SK ovat olleet parhaimmillaan toisia vuonna 1999.

- Tiomila on hieno viesti, mutta meidän porukalle se tulee aina kauhean aikaisin keväällä. On aina arvoitus, miten sujuu, kun harjoituksia sulassa maastossa ei ole takana kuin muutama. Vuonna 1999 ei osattu olettaa, että oltaisiin niin korkealla. Silloin tunnelmat olivat kyllä tapissa, Laitinen muistelee.

Viestisuunnistuskulttuuri on muuttunut 1990-luvulta. Silloin suurviesteissä saattoi olla 15-20 voittajaehdokasta, kun 2000-luvulla voitosta ovat kamppailleet käytännössä vain Kalevan Rasti ja norjalainen Halden SK.

- Kun SM-kisojen osallistujamäärä oli rajoitettu, panostivat miehet kärjen takana viesteihin. Huippujoukkueilla saattoi olla kaksi maajoukkuemiestä, kun nyt kärkijoukkueet ovat kansainvälisiä maailmanmestarikokoelmia, Laitinen tiiviistää tilannetta.

- On harmi, että nykyään vaihtoehdot tuntuvat olevan joko panostaa aivan täysillä koko elämä pelissä tai sitten olla iltarastikävijä. Pikkuviestit ovat kadonneet kilpailukalenterista ja suurviestin voittamiseksi on oltava MM-tasolla.

Kesäyön tunnelmaa

Tänä vuonna Laitinen juoksee Jämsän yössä kolmatta, eli pisintä yöosuutta. Vuosien varrella hän onkin vakiutunut luotettavaksi yömieheksi. Jukolassa suunnistus on aina sujunut  hyvin. Tilastonikkarit saattavat tosin löytää kaksi heikompaakin merkintää, sillä 20 vuoden aikana Jukola on jäänyt sairastelun vuoksi väliin kahdesti ja Laitisen nimiin on kirjattu varamiehen tulos.

 Tampere-Jukolassa vuonna 2008 Laitinen oli pitkän yöosuuden nopein.

- Oli mahtavaa tulla vaihtoon, kun kuuluttaja hehkutti osuuden nopeinta aikaa. Toinen mieleen painunut tilanne on vuodelta 1995, kun nuorena miehenä pääsin painelemaan suomalaisessa kesäyössä kärjessä. Edessä oli tyhjä hiljainen metsä ja takana edellisessä mäessä loisti lamppujen jono ainakin minuutin perässä.

Viestit ovat se mikä edelleen motivoi Laitista harjoittelemaan. Kovalle viestimiehelle olisi vuosien varrella löytynyt käyttöä voitosta taistelevissa kärkiseuroissakin, mutta Laitinen on pysynyt koko uransa kasvattajaseurassaan.

Lämpimät ja valoisat illat kääntävät suomalaisten ajatukset juhannuksen odotukseen, Laitinen taas odottaa Jukolan maagista tunnelmaa ja kesäyön hämärää metsää.

- Juhannus on sitten rääppiäiset!

Tulosta

Arteknolaiset suunnistamassa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

SK järjesti sponsori Arteknon henkilökunnalle virkistyspäivän keskuskentällä. Ohjelmassa oli sprinttisuunnistusta keskustassa, pesäpalloa, sekä makkaransyöntiä.

Tulosta

Perheellinen maratoonareita

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Papinsaaren perheen kaikki neljä jäsentä juoksivat lauantaina Tukholmassa maratonin. Kari juoksi Tukholman maratonin myös viime vuonna, mistä syntyi idea koko perheen kisareissusta.

Ainakin maratondebyyttiin asti perheen päälaji on ollut suunnistus. Heini on tosin juniorivuosinaan juossut SM-mitaleille ja ollut edustajana nuorten Suomi-Ruotsi-ottelussa.

Perheen yhteinen maratonprojekti oli kaatua jalkavammoihin. Heinillä oli ennen maratonia takana kuuden viikon juoksutauko, Kari taas oli päässyt pitkän akillesvaivan jälkeen vasta aloittelemaan juoksulenkkeilyä viimeisen kuukauden aikana.

- Kerran jo ehdin siirtää starttipaikan lääkärin todistuksella ensi vuoteen, mutta kun jalka alkoi parantua nopeasti, soitinkin vielä uudelleen ja venytin päätöstä viimeisiin päiviin asti, hän paljastaa.

- Maltilla lähdin matkaan jalkaa tunnustellen. Suunnittelin keskeyttäväni puolivälissä ja meneväni sitten kannustamaan tyttöjä, mutta kaikki sujuikin hyvin. Viimeiset 15 kilometriä menivät kyllä jo kävelyksi, kertoo Kari.

Perheen kärkiajan juoksi Heini, joka saapui maaliin ajassa 3:42.21. Rasitusvamman aiheuttama juoksutauko näkyi tuloksessa, mutta kokemus oli hieno.

- 34 kilometrin jälkeen jalassa alkoi vähän tuntua, mutta eihän silloin voinut enää keskeyttää!

Niina jäi isosiskosta vain kymmenen minuuttia. Hänen kilpailunsa sujui ongelmitta.

- 30 kilometrin jälkeen alkoi jalkoja hapottaa, mutta hyvin jaksoin maaliin asti. Reitti oli tosi hieno, muistelee Niina. Hänellä oli takanaan viikottaisia parinkymmenen kilometrin lenkkejä, pisimmillään oli kertynyt 34 kilometriä.

Myös Sirpalla oli takana hiihtokausi ja sen jälkeen pitkiä juoksulenkkejä. Hän oli kokemuksesta innoissaan.

- Kyllä se oli uskomaton elämys. Yleisöä oli valtavasti, koko ajan tuli kannustusta ja orkesterit soittivat reitin varrella, hän kertoo matkastaan 15 800 juoksijan joukossa.

- Minullakin alkoi painaa 30 kilometrin kohdalla, mutta kun oli enää seitsemän kilometriä maaliin sain uusia voimia. Tavoitekin täyttyi helposti, kertoi Sirpa. Hän tähtäsi neljän ja puolen tunnin alitukseen, mutta ylitti maaliviivan ajassa 4:19.53.

Karilla meni tänä vuonna melkein kuusi tuntia, kun viime vuodelta on noteeraus 4:26.39. Tärkeintä vanhemmille eivät kuitenkaan ole ennätysajat, vaan hienot kokemukset ja juoksun ilo.

Seuraavia maratoneja on varmasti tulossa kaikkien ohjelmassa, viimeistään ensi vuoden Tukholmassa. Jos jalat palautuvat, on koko perhe kesäkuun puolivälissä suunnistamassa Jukolan viestissä.

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila