Tulosta

Kangasala yhä nuorten suunnistusmahti

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Viime viikonloppuna vietettiin nuorisosuunnistuksen syksyn Superviikonloppua kun lauantaina Turussa juostiin Nuorisoviestit ja sunnuntaina Nousiaisissa seurojen välinen Oravatonni kilpailu. Kangasalan lapset ja nuoret tekivät upeita suorituksia ja kamppailivat kärki sijoista vaikka kaikki taitavien nuorten suunnistajien perheet eivät tällä kertaa päässeetkään mukaan.

Nuorisoviestin alle 12 –vuotiaiden sarjaan (4 osuutta yhteisikä max. 44 v) lähdettiin komeassa 4 vuoden mitali putkessa. Emil Piippo aloitti upeasti tuoden Kangasalan kärjessä vaihtoon melkein sadasta joukkueesta. Turkulaisten kartta ei ollut kisan arvon mukainen ja vasta 9 -vuotias Veera Olkkonen joutui hieman taipumaan ja joukkueen sijoitus seuraavassa vaihdossa oli 11. Isoveli Vili tykitti kolmannen osuuden nuhasta huolimatta mainiosti nostaen Kangasalan sijalle 7. Ankkuri Vilhelm Toivonen hapuili hieman hankalan kartan kanssa ja joukkueen loppusijoitus oli 10. KSK 2 (Linda Sainio, Katri Kontio, Tuomas Ahola ja Venla Annala) taisteli upeasti sijalle 13. ja KSK 3. (Pyry Anttila, Siiri Pajula, Kirsi Kontio ja Matti Rintanen) sijalle 50.

Nuorisoviestin pääsarjan eli alle 16 –vuotiaat (7 osuutta yhteisikä max. 100 v) lähdettiin kovalla joukkueella ja aloitus sujuikin loistavasti kun Erik Ahola toi Kangasalan vaihtoon toisena ja pahimpiin vastustajiin ero oli ainakin 40 sekuntia. Toisella osuudella vasta 11 v. pikkuveli Topias juoksi virheettä, mutta isompien seurassa sijoitus tippui seitsemänneksi vaikka eroa kärkeen tuli vain 21 s. lisää. Jostain syystä hankala kartta ei ollutkaan hyöty kokeneille keskiosuuslaisille vaan kolmikko Heini Rintanen, Vilma Annala ja Jeremias Joutsensaari hakivat hieman tuntumaa ja sijoitus tippui 14. ja ero kärkeen oli 9.02. Viimeisellä kahdella osuudella Mikko Ahola ja Eevert Toivonen tykittivät nopeimmat osuusajat ja nostivat Kangasalan hienosti sijalle 6.tullen maaliin 8.16 kärjen perässä. Kakkosjoukkue sai harmittavasti hylkäyksen jo ensimmäisellä osuudella rastin ohi juoksun takia. Hyviä osuuksia ja kokemusta karttui kakkosellekin.

Aurinkoisena sunnuntaina Nousiaisissa käytiin perinteinen suunnistusseurojen välinen Oravatonni kilpailu. Arvostettua kilpailua, jossa 10-16 -vuotiaat kisaavat paremmuudestaan, on käyty vuodesta 1986. Tänä vuonna ennakkosuosikki Helsingin Suunnistajat vei voiton mutta  Kangasala SK:n nuoret osoittivat laajan tasonsa ottamalla hopeaa. Rajamäen Rykmentti ja Espoon Suunta kirivät vielä perinteisesti menestymään tottuneen Tampereen Pyrinnön ohi jonka oli jääminen 5:ksi. Koovee taipui sijalle 12. Kangasala on voittanut viestin 6 kertaa, viimeksi 2011. Mikäli ensi vuonna kaikki lähtevät mukaan niin voittokantaankin on mahdollista palata.

Oravatonnin pääsarjat ovat 16 -vuotiaiden sarjat. Heillä on aikuisten arvokilpailujen tapaan GPS seuranta ja oma lähtönsä kisakeskuksessa. Kuulutus seuraa heitä ja yleisörastilla yleisö pääsee kannustamaan läheltä. Tänä vuonna SK:n Eevert Toivonen suoriutui kivikovassa poikien sarjassa hienosti neljänneksi. Muissa sarjoissa pisteille pääsivät, eli 10 parhaan joukkoon sijoittuivat sarjan D15 voittaja Vilma Annala, hopeaa D10 Katri Kontio, pronssia D11 Kaarina Nurminen, H15 Erik Ahola, H13 Eerik Nurminen. Neljäs oli H12 Vilhelm Toivonen, viides H13 Kimmo Kontio, kuudes H12 Emil Piippo ja kymmenes D10RR Veera Olkkonen. Kirsi Kontio oli D9RR sarjassa 5. Aikuisista voittoihin ylsivät D20 Alma Toivonen ja D40 Sirra Toivonen. Pronssia kaappasivat D21A Jaana Pietilä-Annala, D21AL Eveliina Muukkonen, D50 Terttu Jalanto ja H18 Lasse-Pekka Lahti.

Tulokset:

XXVIII Oravatonni pisteet 2013

    1.  Helsingin Suunnistajat      90

    2.  Kangasala SK                70

    3.  Espoon Suunta               64

    4.  Rajamäen Rykmentti          63

    5.  Tampereen Pyrintö           62

    6.  MS Parma                    53

    7.  Lynx                        40

    8.  Mäntsälän Urheilijat        36

    9.  Kymin Suunnistajat          35

   10.  Turun Suunnistajat          32

Tulosta

Sainiolle ja Kannukselle kaksi yhteistä SM-mitalia

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Urheilussa nähdään harvoin jaettuja sijoituksia. Vielä harvemmin yhtä sijaa on jakamassa kolme urheilijaa. Suunnistuksessa kolmen kesken jaettu arvokisavoitto tapahtui 2011, kun kangasalalainen Topias Tiainen voitti nuorten maailmanmestaruuden.

Sen jälkeen toimittaja ei ole kolmoismitaleista kuullut, mutta viikonloppuna asialla olivat jälleen kangasalalaiset. Kangasala SK:n Kristian Kannus ja Santeri Sainio jakoivat keskimatkan SM-pronssin kolmistaan Jyväskylän Tuukka Jurvakaisen kanssa. Voitto jäi kolmikolta viiden ja hopea yhden sekunnin päähän, joten kilpailu oli niin tiukka kuin suunnistuskisa vain voi olla.

 

Viikon päästä armeijan harmaisiin astuva Sainio oli ratkaisevalla välillä kiireinen ja rastivälisuunnitelma jäi tekemättä.

-Sillä välillä jäin puoli minuuttia. Muuten kisa sujui oikein hyvin.

Kannuksen rastit ovat löytyneet syyskisoissa virheittä.

-Onnistumiset kasvattavat itseluottamusta ja taidollisesti on ollut hyvä rytmi päällä. Kunto ei ole aivan yhtä hyvä kuin viime vuonna, Kannus kertoo.

Kangasalan juniorit saavuttivat yhteensä neljä pronssia, sillä Netta Rajamäki oli kolmas sarjassa D17 ja Eevert Toivonen sarjassa H16.

Viestistä hopeaa

Sunnuntain viestiin pronssipojat saivat aloittajaksi Antti Rantalan, joka saapui vaihtoon kahdeksantena. Santeri Sainio juoksi kärjen melkein kiinni ja vaihtoi toisena. Kristian Kannus pääsi ankkuriosuudelle 45 sekuntia Tampereen Pyrinnöstä.

-Sain Pyrinnön kiinni, mutta lopussa heidän ankkurinsa eteni kovaa ja sujuvammin ja jäin metri metriltä, kertoi Kannus, joka on kuuluisa loppukiristään. Pyrinnön ankkuri lienee tiennyt tämän ja ratkaisi kisan metsän puolella.

-Suunnistus sujui tänään täydellisesti, eivätkä eiliset startit painaneet, Kannus sanoi.

Lähellä oli mitali myös 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Ykkösjoukkue hylättiin jo ensimmäisellä osuudella, mutta kakkonen piti lippua korkealla. Eveliina Piippo ja Moona Lehtola suunnistivat osuutensa kärkiletkassa ja ankkuri Miina Rautakorpi pääsi matkaan toisena, vain 23 sekuntia kärjestä. Suunta Jyväskylä ja Tampereen Pyrintö olivat kuitenkin omaa luokkaansa. Lopussa Turun Suunnistajat ehti vielä ohi, mutta neljäs sija oli kakkosjoukkueelta hieno yllätys.

Miesten joukkue taisteli pitkään sijoituksesta palkinnoille eli kymmenen parhaan joukkoon. Jere Ahonen tuli avauksesta isossa kärkijoukossa. Kristo Heinmannin ja Petteri Laitisen osuuksien jälkeen sijoitus oli yhdeksäs. Ankkuri Samu Lehtola oli lauantaina ainoa kangasalalainen A-finalisti, mutta viestin ankkuriosuudella hän joutui taipumaan maajoukkuesuunnistajille. SK:n sijoitus oli maalissa 12.

Suunnistuskauden viimeiset SM-kilpailut käydään ensi viikonloppuna yösuunnistuksen merkeissä. H20-sarjassa poikien tavoitteena on kaksoisvoitto. Sitä ennen hämäläissuunnistajat kenraaliharjoittelevat aluemestaruuskilpailuissa Kangasalla tiistaina.

Tulosta

Ikonen ja Anttila taitavimmat Hankavuoren metsässä

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Kangasala SK järjesti lauantaina kansalliset suunnistuskilpailut Hankavuoren maastossa Säynäjärvellä. Kilpailussa oli mukana noin 350 suunnistajaa. Samassa maastossa ja kilpailukeskuksessa järjestettiin viime syksynä veteraanien keskimatkan SM-kilpailut, mutta muuten uudella kartalla ei ole vielä suunnistettu.

Pääsarjalaisille kilpailu oli hyvä viimeistely ennen ensi viikonlopun SM-keskimatkaa. Nopeimmin reilun puolen tunnin teknisistä radoista selviytyivät Vaajakosken Terän Pasi Ikonen ja KooVeen Liisa Anttila.

Miehissä tiukkaa

Ikosen seurakaveri ja heinäkuisen MM-pitkän hopeamitalisti Jani Lakanen teki kisasta tiukan ja jäi lopulta Ikoselle vain yhdeksän sekuntia. Kolmanneksi suunnisti Pellon Ponnen Lauri Oikarinen.

-Rastit löytyivät hyvin, mutta pidemmillä väleillä tuli pari nukahdusta, Ikonen kertoi. Suunnistusteknisesti vaativa keskimatka oli miehen mieleen. Ikosen kesäharjoittelu on sujunut hyvin ja SM-keskimatkalle on selkeät suunnitelmat:

-Voitto on tavoite.

Anttila ylivoimainen

KooVeen kokenut monen kestävyyslajin taitaja Liisa Anttila jätti toiseksi tulleen Josefine Engströmin lähes kahden minuutin päähän. Ruotsalainen maajoukkuesuunnistaja oli etukäteen kisan ennakkosuosikki.

-Kunto on hyvä, mutta nyt juoksin liian kovaa ja tuli tosi paljon virheitä, Engström harmitteli.

Anttilan kausi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, joten takana oli pitkä suunnistustauko.

-Aloitin rauhallisesti ja alku menikin hyvin, mutta lopussa tuli neljällä rastilla peräkkäin virheet, kommentoi Anttila, joka myös piti vaativasta radasta.

SK:n junioreille kasa mitaleita

Kangasala SK:n suunnistajat olivat aurinkoisella pellolla iloisina talkoolaisina, mutta juniorit pääsivät mukaan kilpailuun.

Mikko Ahola (H14), Valtteri Kivelä (H12TR), Vilma Annala (D16), Venla Annala (D12) ja Fanny Kukonlehto (D10) voittivat sarjansa. Toiseksi sijoittuivat Erik Ahola (H16), Eemil Kivelä (H12), Hilda Kukonlehto (D13), Olga Koskinen (D12TR) ja Kaarina Nurminen (D12), sekä kolmanneksi  Venla Heinimaa (D10RR).

Tulosta

Heini Rintaselle 15-vuotiaiden SM-hopeaa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Suunnistajat kamppailivat pitkän matkan suomenmestaruuksista Pudasjärven Iso-Syötteellä. Kangasala SK:n suunnistajista parhaiten onnistui 15-vuotias Heini Rintanen, joka otti ensimmäisen SM-mitalinsa.

Heinillä ei ollu kummempia odotuksia SM-kilpailusta, ja kun ei ollut paineita, ei erikoisemmin jännittänytkään.

-Yhden minuutin virheen tein rinteessä, mutta muuten meni tosi hyvin. Juoksu tuntui paremmalta kuin lauantain karsinnassa, vaikka ylämäkeä oli paljon, Heini kertoi.

Yleensä SM-kilpailuiden radat ovat kauden vaativimpia, mutta finaalin rata yllätti Heinin.

-Rata oli yllättävän helppo, oli paljon polkuja. Isot mäet tekivät kisasta fyysisen. Vähän jo alkoi lopussa väsyttää.

Vilma Annala oli samassa sarjassa kahdeksas. H16-sarjassa Eevert Toivonen sijoittui kuudenneksi. 20-vuotiailta pojilta ehdittiin kotikatsomon seurannassa jo odottaa mitalia, kun puolimatkan väliajassa Kristian Kannus, Santeri Sainio ja Antti Rantala olivat sijoilla neljästä kuuteen. Pojat kuitenkin sortuivat virheisiin ja plaketeille ehti ainoastaan Kannus, joka oli sarjassa seitsemäs.

Pääsarjoissa Jere Ahonen oli parhaana miehenä 19. Veteraanien SM-mitalit jaettiin Nokialla. Jaana Pietilä-Annala otti tuttuun tapaan voiton sarjassa D45. Suunnistajien syksyinen SM-kisasarja jatkuu kahden viikon kuluttua Keski-Suomessa keskimatkalla ja viestillä.

Tulosta

Mikko Ahola koululaissuunnistusten tuplamestari

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

Koululiikuntaliiton järjestämät mestaruuskilpailut ovat kauden kohokohta ja päätavoite alle 15-vuotiaille suunnistajille, jotka eivät vielä pääse mukaan virallisiin SM-kilpailuihin. Tänä vuonna isot suunnistuskarkelot järjestettiin Heinolassa.

Kangasalan koululaisista viikonlopun iloisin poika lienee ollut 14-vuotias Mikko Ahola, joka sai ripustaa kaulaansa kultamitalin sekä henkilökohtaisen että viestikilpailun jälkeen. Aiemmin Mikko oli ollut koululaisten mestaruuskilpailuissa kymmenen joukossa, mutta ei kuitenkaan mitalikorokkeilla.

Perjantain henkilökohtaisella matkalla Mikko oli nopein 3,6 kilometrin radalla. Pelkästään 14-vuotiaiden sarjassa kilpaili 85 poikaa.

-Tavoitteet olivat kyllä korkealla, mutta tietysti voitto on aina pieni yllätys. Ei tullut kuin ihan pieni virhe, vaikka rastipisteet olivat ihan vaativia. Kesäloman jälkeen kunto on tuntunut olevan hyvä, Mikko kertoi.

Hän ei ole miettinyt tarkemmin tulevaisuuden tavoitteita. Syyskuussa on mahdollisuus päästä kokeilemaan vanhempien vauhtia SM-kisojen keskimatkalle ja viestiin, joihin 14-vuotiaidenkin on tänä vuonna lupa osallistua.

Kangasalalaiset saivat värisuoran täyteen, kun Fanny Kukonlehto saavutti hopeaa 10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ja Topias Ahola oli kolmas 11-vuotiaissa pojissa.

Viestivoitto Kangasalle

Lauantain viestissä kolmen hengen joukkueissa oli oltava vähintään yksi tyttö. Mikko Ahola, Vilma Annala ja Erik Ahola voittivat sarjansa minuutin erolla Pirkkalaan. Perjantain mestari Mikko Ahola tuli aloituksesta kuudentena, mutta erot kärjessä olivat pieniä.

-Aika yksin jouduin suunnistamaan ja yksi reitinvalintavirhe tuli, Mikko kommentoi päivän juoksuaan.

Vilma Annala ojensi viidentenä kartan Erik Aholalle, joka onnistui pitämään hermonsa kurissa ankkuriosuudella ja sai tuuletella joukkueensa kanssa loppusuoralla.

-Ankkuriosuus oli kyllä jännittävä ja Erik juoksi tosi hyvin! iloitsi Mikko Ahola kaksi kultamitalia taskussa.

Nuoremmissa Kangasala oli kahdessa sarjassa vain 15 sekunnin päässä mitalista, kun A- ja E-sarjojen joukkueet sijoittuivat neljänsiksi. A-sarjassa viestiä veivät Kimmo Kontio, Hilda Kukonlehto ja Eerik Nurminen ja E-sarjassa Ville Väliharju, Fanny Kukonlehto ja Topias Ahola.

 

Tulosta

Junnujen voimaa Nuorten Jukolassa

Kirjoittanut outi on . Posted in SK NEWS artikkelit

kirjoittanut Marja Molin

Tämän vuoden Nuorten Jukola suunnistettiin Kouvolassa. Maasto tarjosi tiukkoja haasteita tiheällä polkuverkostolla, mielenkiintoisilla mäillä ja kivikkoisilla metsäosuuksilla. KangasalaSK:n nuoret lähtivät kisaan viidellä joukkueella menestyen hyvin.

Jos elokuun alun Ungdomens Tiomila Ruotsissa menikin epäonnisesti hiukan penkin alle, niin Nuorten Jukolassa  tuoreet suunnistajamme olivat urheilijan tavoin jo koonneet itsensä ja ylsivät kaikki onnistuneisiin suorituksiin. Kaikkiaan joukkueita oli tänä vuonna mukana 181. Kilpailu oli vaiherikas, kärki vaihtui ja viesti säilyi kiperänä ja mielenkiintoisena loppuun asti, jossa voiton vei MS Parma.

Ykkösjoukkueemme lähti heti avausosuudelle vauhdilla ja varmuudella Aholan Erikin nopsilla jaloilla, jolla päästiin vaihtamaan kärjen tuntumassa yhdeksäntenä. Sijoitus nousi Toivosen Evertin tarkalla panoksella viidenneksi. Ero kärkeen kasvoi vain 1.34 minuuttiin. Kolmososuuden nuori taituri Hilda Kukonlehto suoritti osuutensa loistavasti, vaihtaen sijalla kuusi, 2.23 kärjestä. Vuorossa hiukan lisää vuosia ja vauhtia omaava Mikko Ahola, joka pinkoi vaihtoon viidentenä, ero kärkeenkin kaventui 2.01 minuuttiin.

Viidennelle osuudelle meiltä riitti edelleen vauhtia nimellä Vilma Annala. Hän olikin ensimmäisellä väliaikarastilla kärjessä! Mutta piti sitten hiukan antaa periksi loppua kohden, vaihtaen matkaan Netta Rajamäen vain 14 sekuntia kärjestä.

Netan suunnistus sujui hienosti, yhden väärän rastille kierron takia menetti kuitenkin lisää aikaa, muttei viidettä sijaansa vaihdossa. Oli ankkurin vuoro. Meillä se tarkoitti kisa-alueelta nuolena lähtevää Lasse-Pekka Lahtea. Viimeisen osuuden vaatimukset ovat kovat ja vaikka hiukan annettiin ilmaa kärkeenl isää, voimme olla todella tyytyväisiä joukkueemme yhdeksänteen tilaan. Odotukset täyttyivät hienosti.

Tämän lisäksi päivää täydensivät muut joukkueemme, jotka kaikki nostivat edellisvuoden sijoitusta. Kakkosjoukkueessa suunnistivat Mikko Kemppi, Jeremias Joutsensaari, Venla Annala, Ronja Kontkanen, Heini  Rintanen ja Ville Heikkilä. Ville ankkuroi kakkosemme kymmenen sijaa paremmaksi kuin viime vuonna. Sijoitus 20.

Kolmosjoukkueeseen riitti edelleen taitavia suunnsitajanuoria. Joukkue oli 10 sijaa parempi kuin viime vuonan kolmosemme oli, ollen siis 45. Joukkkuetta veivät upeasti eteenpäin Panu Ternola, Kimmo Kontio, Kaarina Nurminen , Vilhelm Toivonen, Miina Rautakorpi, jopa sijalla 43, Moona Lehtola sijalla 35, sekä Tuomas Sainio.

Nelosjoukkue paransi peräti kaksikymmentä sijaa viimevuodesta, ollen 96. Joukkueessa kipittivät nuori Emil Piippo, kokeneempi Aantti Leonsaari, pikkuruinen Linda Sainio, nopea Topias Ahola,  virkeä Veera Paasikivi , taitava Siiri Hämäläinen, terävä Matti Hakola.

Viides joukkue jäi ilman kahta viimeistä osuutta sairastelujen ja loukkaantumisten vuoksi. Mutta kaikki viisi ensimmäistä osuutta juostiin Eveliina Piipon, Otso Marttilan, Fanny Kukonlehdon, Vili Olkkosen ja Nella Keskisen voimin. Nella tuli vaihtoon sijalla 79.

Kangasala SK:n  valmentajatiimi voi olla hyvin tyytyväinen nuorten sijoitukseen ja menestykseen. Taitavaa suunnistajajoukkoa on luvassa paljon seuraaville vuosille. Voittoa ei tullut tänä vuonna, siihen on perinteitä kyllä, niitä jatkamme mielellämme ja mahdollisesti jo lähivuosina. 

Yhteistyökumppanit

 Noname        Kuntoutumiskeskus Apila